Klaatu: Magentalane (1981)

Kanadalaiset basisti-kitaristi-vokalisti John Woloshuck ja kosketinsoittaja-kitaristi-vokalisti Dee Long perustivat proge- / art rock- / power pop-duo Klaatun Torontossa vuonna 1973. Nimi napattiin Robert Wisen ohjaaman scifi-klassikkoleffan The Day The Earth Stood Still (1951) päähenkilöltä.



Vuosina 1973-1975 yhtye julkaisi tukun singlejä, joista kahden ensimmäisen jälkeen mukaan liittynyt rumpali Terry Draper täydensi Klaatun trioksi. Kolmas single California Jam (1974) nousi Kanadan singlelistalle ja yhtye esiintyi myös Kanadan televisiossa. Neljännen singlen jälkeen bändi onnistui tekemään levytyssopimuksen Capitolin kanssa ja singlebiisit äänitettiin uudestaan esikoisalbumille 3:47 ET tai yksinkertaisesti vain Klaatu (1976).

Esikois-LP:n kansista ei löytynyt soittajista mitään tietoja, edes nimiä tai kuvia,ja bändi esiintyi täysin anonyymina. Aiemmilla singlejulkaisuilla joko Longin tai Woloshuckin ja bändin ulkopuolisen biisintekijän Dino Tomen nimiin kreditoidut biisit oli nyt merkitty koko bändin tekemiksi. Bändin musiikki kuulosti etäisesti The Beatlesilta, ja helmikuussa 1977 Providence Journal -lehden kriitikko arveli, että ehkä Beatles olisi Klaatu-projektin takana. Beatles-fanit menivät halpaan ja löysivät lisätodisteita.

Klaatu oli esiintynyt rumpali Ringo Starrin soololevyn Goodnight Viennan (1974) kannessa. Seuranneen levymyynnin piristymisen (pian myös The Carpentersin coveroima Calling Occupants of Interplanetary Craft -hitti) takia Capitol lisäsi vettä huhumyllyyn, ja piti Klaatun jäsenten henkilöllisyydet pimennossa. Yhtye itse oli samaan aikaan levyttämässä Hope-kakkosalbumiaan (1977) Englannissa.

Vaikka Klaatun Beatles-yhteydet osoitettiin kappaleiden virallisten tekijänoikeustietojen perusteella vääriksi, väitteet jäivät sitkeästi ihmisten mieleen vuosikausiksi. Vielä kolmannella Sir Army Suit-albumillakaan (1978) biisien soittajista tai tekijöistä ei paljastettu mitään tietoja. Klaatu ei myöskään keikkaillut. Viimeisellä Capitol-albumillaan Endangered Species (1980) yhtye menetti lopulta projektin hallinnan ulkopuolisen tuottajan ja sessiomuusikoiden käsiin. Bändin jäsenten nimet ja biisintekijät sentään paljastettiin.

Koska neljäs pitkäsoitto floppasi pahasti, ei Klaatun viimeistä Magentalane-albumia julkaistu lainkaan USA:ssa. Kanadalainen painos sen sijaan löytyi pilkkahintaan Kane Recordsin viimetalvisesta poistomyynnistä. Magentalanen ilmestyessä lokakuussa 1981 John Lennonin murhasta oli kulunut jo melkein vuosi, eikä sitkeinkään salaliittoteorioitsija ei enää luullut Klaatua Beatlesiksi. Mutta ehkäpä Klaatun ero Beatlesiin olikin se, ettei Lennon ollut alunperinkään mukana triossa...

Albumin avauskappale, Woloshuckin yksinään säveltämä ja sanoittama A Million Miles Away on tarttuvamelodinen ja tanssittavarytminen, sokerisen laulusuorituksensa ansiosta lähes purkkapopmainen biisi. Kappaleessa on Electric Light Orchestran mieleen tuova jousisovitus ja c-osa. Tämä olisi voinut olla hitti.



Woloshuckin The Love of A Woman on The Bee Geesin keskitempoisten biisien tavoin kevyesti funkahtava soft rock -kappale. Mieleen tulee vähän Gibbin veljesten pari vuotta aikaisemmin Rare Earthille tekemä Warm Ride (1978).



Woloshuckin ja Dino Tomen rouheasti liikkelle lähtevä Blue Smoke on perus- tai jopa lähes southernrockmainen kappale, mutta mukana helähtävä sitari, brassit ja jopa väliin sijoitettu kellopeliosio sotkevat palettia sopivasti.



Woloshuckin I Don't Wanna Go Home voisi olla Paul McCartneyn täytebiisi, leppoisa ja hyvin sovitettu ralli - ei kuitenkaan mitään sen kummempaa.



Woloshuckin ja Terry Draperin yhteistyönä syntynyt a-puolen päätösbiisi December Dream on vähän ELO:n alkuvuosista muistuttava mahtipontinen balladi.



Woloshuckin ja Tomen tekemä albumin nimikappale on beatlesmainen, edetessään kivasti kasvava, huoleton psych pop -biisi.



Ensimmäisellä Dee Long -tuotoksella At The End of The Rainbow Long yhtyy vokaaleihin Woloshuckin kanssa. Woloshuckin laulusoundissa on aavistus sekä Nick Lowea että Paul Carrackia. Melodisessa kitarasoolossa on kiva progemainen sointi.



Woloshuckin ja Tomen Mrs. Toad's Cookies on leppoisa brittipsykedeliahenkinen lastenlaulu.



Longin toinen biisi, välillä utuisessa falsetissa leijaileva Maybe I'll Move To Mars on paluuta Klaatun ensimmäisen levyn scifi-tunnelmiin. Biisin tyyli muuttuu c-osassa mahtipontiseksi, jopa Sparks-tyyliin vauhdikkaaksi kabaree-iloitteluksi - vain vaihtuakseen uudelleen kertosäkeen utuiluksi.



Woloshuckin ja Tomen Magentalane (... It Feels So Good) on albumin rallatteleva outro.



Levy-yhtiön kanssa tekemänsä sopimukset täyttääkseen Klaatu aloitti keikkailun marraskuussa 1981 promotakseen Magentalane-albumia. Jotta livesoundi saatiin paremmin vastaamaan levyjä, kokoonpanoon otettiin kolme uutta jäsentä. Keikkailua karsastanut Long erosi Klaatusta huhtikuussa 1982 ja koko bändi lopetti virallisesti toimintansa seuraavan kesän lopussa.

Vuonna 1988 Klaatu-trio äänitti George Martinin studiolla vain Saksassa julkaistun singlen Woman. Trio kokoontui vuonna 2005 Torontossa kuuden biisin akustiselle keikalle. I Don't Wanna Go Home, Magentalane ja At The End of The Rainbow sisältyivät kuuden biisin settiin, mutta en onnistunut löytämään livenäytteitä Youtubesta. Postauksen lopuksi niiden sijaan Woman.