Clarence Reid on 60-luvun lopulta lähtien vaikuttanut miami soulin monitoimimies, sooloartisti, lauluntekijä sekä muun muassa Betty Wrightin ja Gwen McCraen tuottaja. Jo pikkupojasta lähtien Reidilla oli harrastus, minkä useimmat pikkupojat jakavat jossain vaiheessa: Reid väänteli tunnettujen laulujen sanoituksista tuhmia versioita. Reidin harrastuksesta tuli hauska sivubisnes, ja miehen uraa jälkikäteen tarkastellessa voi melkein sanoa, että päätyö.
Taiteilijanimensä Blow Fly, myöhemmin yhteenkirjoitetussa muodossa Blowfly eli "sontakärpänen", Reid sai isoäidiltään, joka ei tainnut suuremmin pitää hänen 60-luvun alussa lauleskelemistaan versioista. 70-luvun alussa Blowfly äänitti ensimmäisen studiolivensä The Weird World of Blow Fly, mitä voi pitää soulin ja funkin vastineena Juha Watt Vainion isojen poikien lauluille tai Sleepy Sleepersille.
Albumi oli suurelle yleisölle liian rohkeaa kamaa, ja sellaista se lienee vieläkin. Levyä ei voitu julkaista Henry Stonen T.K.- tai Alston-merkeillä, vaan se tuli ulos Reidin omalla Weird World -merkillä. Jakelu tapahtui virallisten kanavien ohitse keikoilla ja auton peräkontista. Sanomattakin on selvää, että levyt menivät todella hyvin kaupaksi.
Halvan näköisessä albuminkannessa Reid on pukeutunut kotikutoisen näköiseksi supersankariksi. Vaikka Blowflyn oikea henkilöllisyys oli musiikkipiirien tiedossa, sitä ei koskaan tuotu esille, ja mies esiintyi aina naamioituna. Näin vältettiin suurin osa sellaisista ajojahdeista ja kahnauksista, mistä esimerkiksi Reidin myöhempi yhteistyökumppani 2 Live Crew myöhemmin kärsi.
The Weird World of Blow Fly on sanoituksiltaan lapsellista ja mautontakin, mutta suurimmaksi osaksi oikeasti hauskaa, vilpitöntä ja tietenkin jo hieman kulahtanutta vintage-alapäähuumoria ilman ilkeämielisyyttä. Esitän poikkeuksellisesti ensin kappaleiden alkuperäisten esittäjien videot, ja sitten Blowflyn versiot, jotka funkahtavassa ytimekkyydessään hakkaavat monet alkuperäiset. Blowflyn lyriikoita en kommentoi. Verratkaa itse.
Pikkutunneilla tuttujen studiomuusikkojen kanssa äänitetty levy alkaa Blowflyn originaalilla teemabiisillä Weird World, minkä jälkeen päästään tositoimiin.
Keskitien kantripop-artisti Billy Joe Thomas myi 60- ja 70-lukujen hiteillään miljoonia singlejä. Burt Bacharachin ja Hal Davidin Butch Cassidy and The Sundance Kid -westernin Oscar-palkittu tunnusmelodia Raindrops Keep Fallin' on My Head oli suurin menestys. Blowflyn kieli "poskessa" laulama cover peittoaa alkuperäisen.
"Hold On, I'm Coming" vastasi David Porter Isaac Hayesille, kun tämä patisti biisintekijäpariaan hommiin Stax-yhtiön vessasta. Sam & Dave -lauluduon vuonna 1966 levyttämästä kappaleesta tuli R&B-listan ykkönen ja viimeistään Blues Brothers -elokuvan (1980) myötä ikivihreä. Blowflyn halpistuotanto häviää alkuperäiselle, mutta kyllä hänenkin versiossaan munaa on.
Helsingin Kulttuuritalolla nauhoitettu Sam & Daven toinen suuri hitti, afroamerikkalaista egoa pönkittävä Soul Man (1967) on myös Porterin ja Hayesin käsialaa. Single nousi USA:n poplistan kakkoseksi, joten se oli siihen mennessä Stax-yhtiön isoin menestys. Blowflynkin versio svengaa kuin tauti.
Otis Reddingin ja Steve Cropperin The Happy Song (Dum-Dum) oli toinen Reddingin kuoleman jälkeen vuonna 1968 julkaistu single. Se sisältyi miehen kesäkuussa 1968 julkaistulle toiselle postuumille albumille The Immortal Otis Redding.
Tammikuussa 1968 julkaistu (Sittin' On) The Dock of the Bay oli ensimmäinen postuumi Otis Redding -single, ja miehen ensimmäisen postuumin albumin nimibiisi. USA:n pop-listan ykköseksi noussut ja neljä miljoonaa kappaletta myynyt single oli levytetty vain kolme päivää ennen Reddingin ja The Bar-Kaysin lento-onnettomuutta. Blowflyn version nolostuttava nimi on varmasti tullut mieleen maailman jokaiselle pikkupojalle.
Chicago soulin suurmiehen Curtis Mayfieldin Major Lancelle kirjoittama hitti Um, Um, Um, Um, Um, Um nousi USA:n singletilaston viidenneksi vuonna 1964. Northern soul -fanien jumaloima Lance muutti Britanniaan 70-luvun alussa. Blowfly korvaa Lancen hienostuneisuuden etelän maanläheisellä sykkeellä.
James Brownin I Don't Want Nobody To Give Me Nothing (Open Up The Door I'll Get It Myself) -kappaleen (1969) upottaminen on valitettavasti estetty. Voitte käydä tsekkaamassa sen klikkaamalla kappaleen nimeä. Blowfly on ehkä napannut versioonsa alkuperäisen jamin nimen.
Näyte päättyy valitettavasti kesken kappaleen. Tässä kuulemanne jälkeen tempo hidastuu, ja Blowfly ilmoittaa pitävänsä pienen tauon, mutta palaavansa pian seuraavan albumipuoliskon ajaksi. Näin tekee myös Levykeidas. Palaan The Weird World of Blow Fly-albumiin parin muita aiheita käsittelevän kirjoituksen kuluttua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti