keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Levykeidas-spesiaali: vuoden 2021 kotimaiset ennakkomaistiaiset

Leikitäänpä taas sellaista ajatusleikkiä, että kirjoittaisin vuonna 2021 Levykeitaaseen kymmenen vuotta vanhoista albumeista. Ei se mahdotonta ole. Alter egoni kirjoittaa Sue-lehteen Replay-kolumnia, mutta lehtien juttusarjoilla on oma elinkaarensa, usein kirjoittajasta riippumaton.

Vuosi 2011 oli mielestäni erinomainen suomalainen levyvuosi, minkä julkaisuja kyllä kelpaisi hehkutella Levykeitaalla vuonna 2021. Erinomaisia ja vielä parempia kotimaisia albumeita ilmestyi mielestäni jopa ns. normaalia levyvuotta enemmän. Sue-lehden toimittajien ja avustajien äänestyksessä listasin viisi parasta kotimaista albumia seuraavasti:

1. TV-Resistori: TV-Resistori
2. Processory: Change is Gradual
3. Kakka-Hätä 77: Huoltoasemalle unohdettu mies
4. Eleanoora Rosenholm: Hyväile minua pimeä tähti
5. Huminoida: Whiter Album

Viiden joukkoon oli tungosta. Haluan vielä erityisesti mainita seuraavat vuonna 2011 ilmestyneet erinomaiset kotimaiset albumit (aakkosjärjestyksessä):

Black Audio: Endurator
Samae Koskinen: Kuuluuko, kuuntelen
Michael Monroe: Sensory Overdrive
The New Tigers: The New Tigers
Pintandwefall: Time is Right For Romans, Baby
Regina: Soita mulle
Kauko Röyhkä & Riku Mattila: Kaksi lensi tuulen mukaan
Särkyneet: Ei enää

Näiden lisäksi oli vielä noin kymmenkunta muuta kotimaista albumia, joista tykkäsin, joku hyvä levy on voinut unohtuakin ja osa on edelleen kuulematta. Niinkuin näkyy, omasta viiden kärjestäni ainoastaan vuoden kovimman punkrock-albumin väsännyt Kakka-Hätä 77 ja oma ykköseni TV-Resistori pääsivät Suen kotimaiset albumit 2011 Top 10 -listalle. Molemmat yhtyeet ovat jo valitettavasti lopettaneet toimintansa. Postuumisti Emma-ehdokkaaksikin yltänyt Kakkis on ilmeisesti pistetty kokonaan naftaliiniin. Respa siirtyi määrittelemättömän mittaiselle tauolle. Teemu Bergman keskittyy musisoimaan mm. The Heartburnsin kanssa, ja myös Yrjö Saarinen jatkaa musiikin tekemistä.

Oman listani kakkonen, Processoryn eli Jori Hulkkosen ja Jerry Valurin toinen pitkäsoitto Change is Gradual oli kyllä tasoonsa nähden jälleen käsittämättömän vähälle huomiolle julkisuudessa jätetty levy. Oliko syynä sitten se, ettei Processorya osata vieläkään yhdistää Hulkkosen jonkin verran tunnetumpaan nimeen? Tämä levy on kulttitavaraa, jota suitsutetaan kymmenen vuoden päästä enemmän kuin tällä hetkellä. Tunnelmallisen albumin kruunasi vielä kolme sen biiseistä koottua 12" vinyyliä, joilla biisejä remiksasi mm. Hercules & Love Affair.



Listallani neljänneksi yltänyt Eleanoora Rosenholm -yhtyeen synkeä Hyväile minua pimeä tähti oli tämän vuoden (ja aika monen vuoden) kovin teemallinen kokonaisuus. Levy ei sisältänyt Kodinrakennusohjeet- tai Pesulassa-kappaleen kaltaisia hittejä, ja jotkut leimasivat sen tekotaiteelliseksi. Jotkut olivat väärässä. Tämä kielimuuritkin ylittävä albumi on kymmenen vuoden kuluttua noussut arvoon arvaamattomaan. Tässä kokonaisuudesta irralleen revittynä outo maistiainen Sata Ave Mariaa:



Listallani viidentenä on Huminoida, muutamia vuosia operoinut kotimainen artisti, joka julkaisee ajatonta ja erittäin tyylikästä synamusiikkia. Huminoidan esikoisalbumi Whiter Album on toki julkaistu myös cd;nä, mutta edelleen saatavilla oleva valkoinen tuplavinyyli on ehdottomasti suositeltavin formaatti. Levyn keveintä ja elektropopahtavinta antia edustava 1000 Light Years -biisi tarjoilee lohduttoman tulevaisuudenkuvan ihmiskunnan viimeiseltä matkalta John Foxxin, Gary Numanin ja scifi-klassikoiden hengessä. Kymmenen vuoden päästä Huminoida on julkaissut useampia arvostettuja albumeita, ja Whiter Albumin ensipainos on haluttu harvinaisuus.




Haluan nostaa vielä pari jokeria kunniamainintojeni joukosta. Samae Koskinen on tehnyt viimeisen kymmenen vuoden aikana käsittämättömän upean levytysuran soolona ja Sister Flon riveissä, ja vaikka hänestä ei ole ainakaan vielä tullut suomirockin supertähteä, niin ehkä olisi pitänyt. Kymmenen vuoden päästä sitten muistetaan tämä kenties omaelämäkerrallinen Nuorelle miehelle -kappalekin. Kuunnelkaapa soitannolliset jipot loppuun asti huolella!



Lopuksi Särkyneet, jota media ei ole ainakaan liikaa hehkuttanut. Reginan Soita mulle on toki soundillisesti ja biisimateriaaliltaankin kova, mutta seuraamani blogit eivät ole juuri noteeranneet Särkyneet-yhtyeen raikasta ysärihenkistä Ei enää -debyyttiä. Bändissä on (kuulemma) punk-taustaisia miehiä ja nainen, jotka kuulostavat uskottavilta, biisit ovat tarttuvia ja hiomattomuudessaan riemastuttavia, ihastuttavan Millan laulamat sanoitukset suloisia. Särkyneet toimii keikallakin (rokkaa sopivasti levyä enemmän) vailla tarpeetonta diivailua tai poseerausta. Katselin salaa on biisin nimi.





Ensi kerralla esittelen sitten vuoden 2021 potentiaalisia ulkomaisia Levykeidas-albumeita!

PS. Onneksi en aloittanut kirjoitustani sanoilla "kuvitellaan tilanne". Nalle Österman on nyt blogissaan hyvin, hyvin vihainen.

2 kommenttia:

  1. Olepa hyvä. Luin kirjoituksesi postattuani omani, ja piti heti tarkistaa, millä sanoilla aloitinkaan :)

    VastaaPoista