Adam and The Ants: Prince Charming (1981)

Stuart Leslie Goddard alias Adam Ant lienee nykypolvelle tuttu Sofia Coppolan ohjaaman Marie Antoinette -elokuvan (2006) soundtrackiltä. Adam and The Antsien musiikki sopi leffan tyyliin kuin nakutettu. Punkin rähjäisyyden antiteesiksi kehitetyn uusioglamin ja uusromanttisen pukeutumistyylin aallonharjalla kulkenut yhtye oli kuin reväisty leffan teinikuningasparin hovista.

Punkin jokamiehistä erottautunut Adam Ant oli SANKARI: hahmoa vaihtava supersankari ja faniensa, ant peoplen, yläpuolelle asettautunut musiikillinen heeros, joka tarjosi punkin "kapinan" sijasta todellisuuspakoa siinä kuin seikkailuleffat tai sarjakuvat. Antsin musiikki oli burundirytmeillä kuorrutettua taiteellisen postpunkin, 60-luvun alun rautalankabändien sekä 70-lukulaisen glamrockin sekoitusta - tyyppinä ei-niinkään-kaukana Marc Bolanista - ja taatusti mainettaan parempaa tavaraa.

Olen käsitellyt Antin varhaisempaa uraa marraskuussa Hanttikortit-blogissani, joten lukaiskaapa sieltä, mikäli kiinnostaa. Miehen suosio huipentui vuoden 1981 marraskuussa ilmestyneeseen Adam and The Antsin kolmanteen ja viimeiseen Prince Charming -albumiin, joka myi valtavia määriä (Britannian vuoden 1981 yhdeksänneksi myydyin albumi), mutta osoittautui aikalaisten korvissa pettymykseksi. Täytebiisejä oli liikaa.

Tänä päivänä voimme jättää haihattelut Adam Antin uran suunnasta (huipulta ei pääse ylemmäs, joten alaspäin kävi matka) sikseen ja ihailla sydämemme kyllyydestä Youtubesta löytyneitä promoklippejä ja livevideoita albumia seuranneelta megalomaaniselta kiertueelta, Prince Charming Revuelta. Antin ja kitaristi Marco Pirronin nimiin kreditoidut biisit ovat Prince Charming -albumin mukaisessa järjestyksessä.

Albumin avaavan Scorpiosin liveversio kärsii suuresti levyllä avainasemassa olevien mariachi-puhaltimien puutteesta. Adam vaikuttaa soturitamineissaan hengästyneeltä, eikä kappale olekaan mikään helppo esitettävä. Biisi olisi sopinut hyvin jollekin Ze-levymerkin artistille tai The Fun Boy Threelle, mutta Ants-levyn aloitusbiisiksi se oli aivan liian kunnianhimoinen ja vaikea.



Kakkosraita Picasso Visits the Planet of the Apes kuulostaa tarttuvine kertosäkeineen ja yhteislauluineen tasokkaalta Ants-matskulta. Liveversiolla korostuvat Terry Lee Miallin ja tuottaja Chris "Merrick" Hughesin Glitter Band-tyyliset tuplarummut. Kahden rumpalin käyttö on aina komean näköistä ja todennäköinen mikittäjän helvetti. Pyhiinvaellus Barcelonan Picasso-museoon on takana, mutta en ole koskaan tajunnut, mistä tässä biisissä lauletaan. Ovatko espanjalaiset apinoita vai siellä visiteeraavat englantilaiset turistit?



Nimikappale ja vuoden 1981 kolmanneksi myydyin single Prince Charming on albumin seuraava biisi. Adam esittää promovideolla miespuolista Tuhkimoa. Hyvänä haltijattarena esiintyy takavuosien poviblondi Diana Dors. Keikoilla fanit jäljittelivät Adamin tyyliä, ja videon lopussa Adam pukeutuu vuorostaan omiksi sankareikseen: Clint Eastwoodiksi, Rudolph Valentinoksi ja Alice Cooperiksi.



Prince Charming pohjautui australialaisen Rolf Harrisin aboriginaaleilta 60-luvulla pöllimään War Canoe -sävelmään. Oikeuteen Pirronin ja Antin biisivarkaus ei koskaan päätynyt. Viime vuonna Harris kertoi BBC:n radiolähetyksessä saaneensa Ants-hitistä aikoinaan ison summan royalty-rahoja.



Prince Charmingin liveversiolla Merrick laskeutui parrasvaloihin soittamaan akustista kitaraa.



Western-tyylinen jippijaijee-ralli Five Guns West on albumiversiona Pirronin twang-kitaralle otollista materiaalia, mutta livenauhoituksessa korostuu ex-The Vibrators- ja ex-Roxy Music-jäsen Gary Tibbsin You're The One That I Want -henkisesti hölköttävä bassokuvio.



A-puolen päättävä That Voodoo on silkkaa ajantappoa, täytemateriaalia ja keikan hengähdystauko. Livenä Merrick soittaa biisin meksikolaiset torvikuviot koskettimilla.



Perinteisen vinyylialbumin kirjoittamattomissa säännöissä lukee, että levyn paras biisi on sijoitettava b-puolen ensimmäiseksi. Niin nytkin. Kakkospuolen avaava ikivihreä maantierosvolaulu Stand & Deliver oli aikoinaan varsinainen ensikosketukseni Adam Antin musiikkiin, ja Britanniassa vuoden 1981 toiseksi myydyin single Soft Cellin Tainted Loven jälkeen. Promovideolla ottaa näyttelijättärenä ensiaskeliaan Adamin tuolloinen tyttöystävä Amanda Donahue.



Ilmeisesti Japanin televisiossa esitetty Stand & Deliver on vakuuttava ja hyväsoundinen studiolive.



Mile High Club -täyteraitaa ei löytynyt Youtuben Prince Charming Revue -tallenteiden joukosta.



Grandmaster Flashin, Kurtis Blown, mutta todennäköisesti etenkin Blondien Rapture-hitin innoittama Ant Rap on Antin ja Pirronin tulkinta jälleen yhdestä "kansanmusiikki"-genrestä. Biisi saavutti brittisinglelistalla hämmästyttävän kolmannen sijan, ollen varmasti yksi aivan ensimmäisistä sikäläisistä rap-hiteistä. Jo 60-luvulla suosioon noussut pop-laulaja Lulu tekee cameo-roolin promovideolla. Antin sädehtivä ritarihahmo muistuttaa sekä Tenpole Tudorista että Gary Glitteristä.



Ant Rapin liveversio toimii yllättäen pelkästään perkussioihin perustuvaa studioversiota paremmin. Rapista ei ole juuri tietoakaan, mikä Antin yhteydessä on vain hyvä asia.



Vibrafoniriffin päälle rakennettu Mowhok on Antsien soturi-imagoon istuva modernin intiaaniheimon hoilotus. Liveversiossa Pirroni korvaa vibrafonin kitarakuviollaan, jotta Merrick ja Miall voivat jytäillä kahdestaan.



Antin touhuja varmasti seurannut Pertti Neumann nimesi Dingoa seuranneen lyhytaikaisen S.E.X.-yhtyeensä Prince Charming -albumin kappaleluettelossa viimeisenä seisovan biisin mukaan. S.E.X. on päätöskappaleeksi istuva, aika kiva luuppi, mutta Ants-bändin biisiksi jälleen enempi täytetavaraa. Livenä Adamin yksin mies ja kitara -pohjalta starttaava kappale kasvaa mukavasti, mutta ei missään vaiheessa oikein lähde. Se on tosin kivaa katsottavaa.



Adam and The Ants hajosi kiertueen jälkeen vuoden 1982 puolella. Edelleen kelkassa pysyneen Marco Pirronin kanssa lokakuussa 1982 julkaistu Adam Antin ensimmäinen sooloalbumi Friend Or Foe menestyi hyvin ja Antin viimeinen Britannian listaykkönen Goody Two Shoes nousi USA:n singlelistallakin kahdenneksitoista.

Piilobiisiä The Lost Hawaians voi väittää Prince Charmingin albumimitan täyttämiseksi äänitetyksi ajantapoksi. Nimensä mukainen, lyhyt, hyräilty aihio kuullaan blogin päätteeksi S.E.X. -luupin studioversion perään.