Nykypäivänä Billy Squierin nimi ei sano tavalliselle musiikin kuluttajalle mitään. Kolmisenkymmentä vuotta sitten täkäläiset harrastajat saattoivat joskus kuulla miehen kappaleita YLE:n Rockradiosta, mistä itsekin äänitin kasetille pari biisiä.
Rockradion toimittajien kiinnostuksen oli herättänyt salaperäinen tuottaja Reinhold Mack, jonka nimi ilmestyi Queen-levyjen kansiin Roy Thomas Bakerin jälkeen. Alunperin Squier oli pyytänyt Queen-kitaristia tuottajaksi, mutta Brian May ehdotti kiireisiinsä vedoten The Game -albumin tuottanutta Mackia. Ratkaisu johti loppupeleissä hyvään tulokseen kaikissa joukkueissa.
USA:ssa Billy Squierin konstailemattomat bändivideot olivat tärkeä osa aloittelevan MTV-musiikkikanavan ohjelmiston perusrunkoa, ja kirpputorien valikoimista päätellen miehen levyjä dumpattiin läjäpäin täkäläisten tavaratalojen levyosastojen alelaareihin. Yhtään listasijoitusta Squierille ei ole Suomessa kirjattu. Hankin Emotions In Motion -LP:n (1982) muutama vuosi sitten Andy Warholin suunnitteleman kannen takia. Don't Say No löytyi pienellä etsiskelyllä vähän myöhemmin.
Toisen soololevynsä aikaan Squier oli jo kolmekymppinen muusikkoveteraani. Hän aloitti rock-uransa 1960-luvun lopulla Klaus Flouriden (myöhemmin Dead Kennedys) kanssa Magic Terry & The Universe -bändissä. Piper-yhtyeen kanssa Squier levytti kaksi albumia ja soitti Kissin lämmittelijänä vuoden 1977 kiertueella. Aikanaan vähälle huomiolle jääneen ensimmäisen The Tale of the Tape -soololevyn (1980) The Big Beat -avausraitaa ovat sämplänneet monet rap-artistit jo 1980-luvulta lähtien, tunnetuimpina esityksinä UTFO:n Roxanne, Roxanne ja Jay-Z:n 99 Problems.
Don't Say No -albumi lähti alusta pitäen lentoon edeltäjäänsä rivakammin. Albumin tykein jytky ja ensimmäinen single The Stroke oli top 20 -hitti, mutta rockiin erikoistuneilla radioasemilla vielä paljon suurempi menestys. Queen-hiteistä on otettu opiksi.
Toinen singlelohkaisu In The Dark oli top 40 -hitti, mutta menestyi edeltäjänsä tavoin radioiden soittolistakärjessä. Hard ja soft rockin välimaastossa sävykkäästi seikkaileva biisi tuo mieleen sekä Foreignerin että Whitesnaken.
Vain radiosoittoa varten julkaistun Lonely Is The Nightin avaussäkeistä tulee mieleen Led Zeppelinin Robert Plant. Myöhemmin biisi löysi tiensä Guitar Hero -pelin jatko-osiin.
Napakkakomppinen My Kinda Lover jäi top 40:n ulkopuolelle, mutta oli edeltäjänsä tavoin keskikastin radiohitti.
Don't Say No -albumi on kauttaaltaan tarttuvaa ja viihdyttävää kevyehköä hard rockia. Ei tämä mitenkään rajua ole, mitä nyt riffit vähän raikaavat ja efektoitu komppi paukkuu. Levy on myynyt USA:ssa kaikkiaan yli kolme miljoonaa kappaletta, ja viime vuonna siitä on julkaistu remasteroitu juhlajulkaisu. Squierin ura pysyi nousujohteessa hänen suurimpaan hittiinsä Rock Me Tonite (1984) asti.
Edellisten hittien soittovideoista poikkeava promofilmi laski Squierin kredibiliteettipisteet nollille, mikä tuntuu nyt hassulta. 1980-luvulla sitten osattiin olla tosikkomaisia. Kihihi. Tukkametallin nousun myötä promovideoissa mentiin nimittäin reilusti miinuksille, eikä se tahtia haitannut. Joskus suosio on pienestä kiinni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti