Vuosituhannen vaihteessa elettiin jonkinlaista postpunkin uutta aaltoa, ja vuosien 1978-1981 soundimaailman renesanssi on sitten hieman mutatoituneena jatkunut ihan näihin päiviin saakka. Muutama vuosi ennen tyylin varsinaista kaupallista läpimurtoa aloittanut liverpoolilaiskvartetti Clinic on alusta lähtien kulkenut aivan omia musiikillisia polkujaan.
Koska Katosblog ehätti pari päivää sitten jo esitellä bändin lokakuun alussa julkaistavalta kuudennelta Bubblegum-albumilta lohkaistavan singlen I'm Aware, on paikallaan tutkailla tovi myös yhtyeen sopivasti kymmenen vuotta sitten ilmestynyttä esikoisalbumia Internal Wrangler.
Kummajaisen lailla aikansa perustarjonnasta erottunut levy sai kriitikoilta hyvän vastaanoton. NME antoi albumille tuoreeltaan 6/10 pojoa, mutta nosti sen kuitenkin vuoden parhaiden levyjen listalleen. Nettiraamattu Pitchfork nostaa Internal Wranglerin vuoden 2000 albumien top kymppiin.
Clinicin juuret juontavat britpopin kulta-aikana vaikuttaneeseen Pure Morning -yhtyeeseen, jonka Two Inch Helium Buddah -albumilta löytyvät biisinnimet Funky Hospital ja Slow Ambulance osoittavat lauluntekijä Adrian "Ade" Blackburnin viehtyneen lääketieteelliseen aiheistoon jo pitemmänkin aikaa.
Pure Morning ei saanut tuulta alleen. Perusteellisen tyylillisen ja imagollisen uudelleenpohdinnan jälkeen yhtye (Blackburn - laulu, koskettimet ja melodica; Jonathan Hartley - kitara, koskettimet ja klarinetti; Brian Campbell - basso ja huilu sekä Carl Turney - rummut ja piano) aloitti puhtaalta pöydältä ja uudella nimellä.
Analogisten urkujensa ja primitiivisten kitarariffiensä takia Clinicin musiikkia verrattiin etenkin garage rockiin, mutta yhtyeen varsinaisena pyrkimyksenä oli kahden minuutin ja 45 sekunnin mittaisiin kappaleisiin perustuva, Phil Spector- ja Brian Wilson- tuotantovaikutteilla sävytetty pop-versio Can-yhtyeestä. The Velvet Underground & Nico -mielikuva oli siis selviö.
Clinicin vuosina 1997 ja 1998 julkaisemat kolme omakustannesingleä herättivät Britanniassa runsaasti kiinnostusta ja mediahypetystä. Vuoden 1999 alussa yhtye solmi levytyssopimuksen Dominon kanssa. Maaliskuussa 1999 Domino julkaisi singlet yhtyeen nimeä kantavana kokoelma-albumina. Clinic kiersi Super Furry Animals- ja Sebadoh -yhtyeiden lämppärinä. Kesäkuussa 1999 julkaistiin tulevan esikoisalbumin ensimmäinen single The Second Line. Vuoden 2000 lopulla biisi päätyi yllättäen myös Levis-farkkujen mainokseen, mistä kappale varmaan parhaiten tunnetaankin.
Ensimmäisen Domino-merkillä julkaisemansa singlen jälkeen yhtye vetäytyi "laboratorioonsa", vanhan kansakoulun ala-asterakennuksen tyyppiseen studioonsa, josta se astui ulkomaailmaan vain harvoille ja valituille The Flaming Lipsin ja Stereolabin lämppärikeikoille. Clinic näyttäytyi alusta pitäen keikoilla vain harkitusti, pyrkien siihen, että yhtyeen jokainen keikka olisi ainutkertainen tapaus.
Ensimmäisestä julkisesta esiintymisestä lähtien jäsenten kasvoilta löytyneet kirurginmaskit paitsi viittasivat leikkimielisesti yhtyeen nimeen, myös erottivat bändin imagollisesti tuhansista persoonattomista indiekokoonpanoista ja olivat kunnianosoitus Clinicin tärkeälle soundillisellekin esikuvalle, The Residents -yhtyeelle. Alla oleva The Second Line -biisin livetaltiointi on kolmen vuoden takaa.
Ade Blackburnin Thom Yorkemaista sielukasta mongerrusta kuunnellessaan on helppo kuvitella hänen pitävän kirurginmaskiaan myöskin studiossa. Huhtikuussa 1999 Internal Wranglerilta julkaistiin toinen ennakkomaistiainen, The Return Of Evil Bill -single. Kappale viittasi Clinicin toisella omakustannesinglellä ja kokoelma-albumilla aiemmin julkaistuun Evil Bill -biisiin.
The Return Of Evil Bill -biisin John Peel -livesessio Maida Vale -studiolta:
Kerta kiellon päälle. Hieno livetallenne The Return Of Evil Billistä yleisön edessä:
Pitkään odotettu albumi julkaistiin toukokuussa 2000. Sen tuottajaksi on yhdessä yhtyeen kanssa kreditoitu Gareth Jones, jonka mittavasta meriittilistasta löytyy useiden Depeche Mode- ja Erasure-julkaisujen ohella myös Wire- ja Einstürdenze Neubauten -levyjä sekä Nick Cave & The Bad Seedsin The Good Son-albumi. Jones oli nousevalle bändille sopivan nimekäs tuottaja, mutta bändin muun tuotannon valossa en usko hänen roolinsa olleen levyn soundin kannalta mitenkään ratkaiseva.
Allaolevassa televisiopätkässä nimikappale livenä Leedsin Cockpitissä. Biisin jälkeen seuraavassa haastattelussa myös toimittaja on pukeutunut maskiin (!), ja Blackburn kertoo yhtyeensä imagon olevan peräisin sanfranciscolaiselta punk-bändiltä Crime, jonka jäsenet pukeutuivat poliisin univormuihin.
Yksi albumin kohokohdista on isolla funk-biitillä eteenpäin jyskäävä T.K. Kansikuva taas on suora kopio Ornette Colemanin vuoden 1961 albumista Ornette!
Earth Angel -kappaleessa meren laineet liplattavat kuin Fleetwood Macin Albatrossilla konsanaan.
Heinäkuussa 2000 Internal Wranglerilta lohkaistiin kolmas single, Distortions, minkä jälkeen yhtye lämmitteli Radioheadia tämän isoilla kesäkeikoilla. Radioheadin siivellä Clinic pääsi keikkailemaan ensimmäistä kertaa myös Britannian ulkopuolelle. Distortions -biisin soundi on hämmentävän lähellä lokakuussa 2000 julkaistun Kid A:n maailmoita.
Distortionsin jälkeen Clinic siirtyy tunnelmasta totaalisesti toiseen Hippy Death Suite -instrumentaalilla. Välike on suoraa garagerunttausta, missä ei ole Blackburnin vaikerrusta syömässä tehoja.
Toukokuussa 2000 ilmestyneen Select-lehden kylkiäisenä tullut The Deep End -cd oli ensimmäinen henkilökohtainen kosketukseni Clinic-yhtyeeseen. Levyllä oli mukana 2nd Foot Stomp -biisi, joka hämäryydessään ja outoudessaan teki meikäläiseen syvän vaikutuksen. Tämä taitaa edelleen olla yhtyeeltä lempibiisini - ensimmäiset treffit muistaa aina.
Sama juttu taitaa olla mediallakin. Jokaista Internal Wranglerin jälkeen kahden vuoden välein ilmestynyttä Clinic-albumia on aina verrattu nimenomaan esikoislevyyn, ja joka kerta uutukainen on arvioitu kevyemmäksi tuotokseksi, vaikka välillä yhtyeen onkin katsottu palanneen miltei esikoisalbuminsa linjoille. Saapa nähdä, minkälaisen vastaanoton Bubblegum saa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti