Loppumattomalta vaikuttavan hellekesän 2010 soundtrackia on tietysti myös funk. 1960- ja 1970-lukujen vaihde näyttäytyy uusintajulkaisujen valossa lähes mittaamattoman rikkaana funkin aarreaittana.Lukemattomat paikallisesti operoivat kolmannen ja neljännen divisioonan funk-yhtyeet julkaisivat aikoinaan ehkä vain yhden seiskatuumaisen singlen, mikä vasta nyt neljänkymmenen vuoden päästä on jollakin kokoelmalevyllä päässyt maailmanlaajuiseen levitykseen.
Uusiokokoelmien obskuureihin kokoonpanoihin verrattuna Kentuckyn Lousvillesta ponnistanut The Nite-Liters oli iso, ykkösdivisioonan funk-bändi. Bändi pääsi tekemään kokonaisia LP-levyjä isolle levy-yhtiölle ja sen tunnetuimmat singlet K-Jee ja Afro Strut nousivat USA:n pop-listalle.
Nite-Litersin taustalla vaikutti noin kuukausi sitten sydänkohtaukseen menehtynyt doowop -veteraani ja Motown-tuottaja Harvey Fuqua. Historiikeissa kerrotaan Fuquan perustaneen bändin jo vuonnna 1963 King Curtisia esikuvanaan pitäneen tenorisaksofonisti Tony Churchillin kanssa. Ilman sen tarkempaa taustatietoa on vaikea spekuloida Fuquan todellista panosta yhtyeen varhaisvaiheisiin. Nite-Litersin jäsenten kerrotaan joko syntyneen tai käyneen koulua Louisvillessa, ja soittaneen koulubändeissä ja reissanneen tunnetummissakin kokoonpanoissa ylös alas USA:n itäisiä osavaltioita.
Vuoden 1970 tienoilla Fuqua siirtyi pois Motownin palveluksesta, ja alkoi tuottaa muun muassa Nite-Litersin levyjä RCA-yhtiölle. Chicagossa äänitetyn esikoisalbumin takakannessa poseeraa kahdeksan miestä, joiden joukossa on edellämainitun Churchillin lisäksi ainakin kitaristi Kenny Hawkins sekä trumpetistit John Eskridge ja Robert Jackson. Loppujen joukosta löytyy ainakin osa sen nimisistä kavereista kuin Austin Lander, James Baker, Lenny Taylor ja Robin Russell. Yhtyeen myöhemmillä levytyksillä kokoonpanossa tapahtui muutoksia.
The Nite-Liters -albumilla on kaksitoista funk-instrumentaalia. Ehkäpä Beatlesin suosittu Get Back mielessä Get Back Buddyksi nimetty avausbiisi on rutiininomaisen puhallinriffin vetämä teos, jossa huudetaan "get back" -huutoja ja lopussa rumpusooloillaankin tovi. Soitto on tavattoman nautittavasti eteenpäin rullaavaa.
Youtubeen asti on päätynyt livemäistä elämöintiä sisältävä kakkosraita Stuff-n-It. The JB's- ja The Meters -herkkuosastolla liikutaan, tai ainakin näin annan itselleni uskotella.
Kolmannesta tanakkakomppisesta saksofoni- ja kitarasooloilua sekä kimurantteja breikkejä sisältävästä Con-Funk-Shun -kappaleesta täytyy sanoa, että se on levyn siihenastisista biiseistä paras. Kaliforniasta Memphisiin vuonna 1972 muuttanut Con Funk Shun -yhtye lienee nimennyt itsensä juuri tämän kappaleen mukaan.
Neljäs raita The Heckler kuulostaa obskuurin blaxploitaatioleffan teemabiisiltä. Sitä seuraava kappale Cherish Every Precious Moment on vauhdikas instrumentaalistompperi, josta Fuqua olisi hyvällä soul-laulajalla saanut kelpo northern soul -biisin.
Kuudennella raidalla Pretty Words Don't Mean a Thing (Lie to Me) kuullaan vuorottelevia, toisiaan kiusoittelevia kevyitä mies- ja naisvokaaleja. Tämä oli esiversio Fuquan isosta, kahden lauluyhtyeen voimin peräti 17-henkisestä The New Birth Inc. -kokoonpanosta, mikä oli Nite-Litersien seuraava inkarnaatio.
Albumin kannessa JA etiketissä on sellainen moka, että b-puolen avausraidaksi merkitty Down And Dirty löytyy a-puolelta seitsemäntenä piilobiisinä. Vaikka Discogs.com ei tietoa noteeraa, en usko, että hallussani olisi mitään erikoista virhepainosta. Mahdollisella cd-julkaisulla moista kauneusvirhettä ei tietenkään huomaisikaan. Youtubesta ei biisistä löydy kuin puolen minuutin pätkä.
B-puolen oikeasti aloittava, ryhdikäs ja tarttuva Nothing (Can Make Me Love You More Than I Do) on albumin ehdottomasti parasta antia. Tällaisella nimellä kulkevaa biisiä (vielä instrumentaalia) ei kuitenkaan loppuun saakka oltu räätälöity hitiksi.
Humoristisesti nimetty Itchy Brother on myös hyvää tavaraa, hypnoottisesti paikallaan jumittavaa funkia.
Seuraavassa ääninäytteessä nopeammaksi pitchattu Horny Man on alunperin kestoltaan 3:15 - lieneekö nopeutuksen syynä se, ettei uploadanneenkaan kaverin mielestä biisissä kauheasti tapahtunut mitään. Joltain suurelta memphis-soul -hitiltä kopsatun kuuloinen puhallinriffi soveltuu tähän tyyliin nopeutettuna jonkin Blues Brothers -tyylisen kopiobändin ohjelmistoon.
Vähän ylinopea ja King Curtis -tyylittelyineen vanhanaikainen Snap Your Twig on siedettävä välipala.
Kiinnostavan kevytpsykedeelinen Eleanor Rigby -cover päättää albumin. Tekijänoikeudellisista syistä siitä ei löydy youtube-linkkiä, mutta ainakin Beatles-covereita keräilevän musiikinharrastajan kannattaa tsekata tämä versiointi The Nite-Litersin edulliselta vinyyli-uusintajulkaisulta. Niin ja tätä kirjoittaessa kaiken kattavasta Spotifysta ei löydy kuin Afro Strut -biisi kokoelmalevyltä (sekin nimellä The Nite-Liners).
Nite-Liters jatkoi uraansa neljän albumin verran, ennenkuin sulautui lopullisesti Fuquan pääprojektiin The New Birthiin 1970-luvun puolivälissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti