tiistai 15. helmikuuta 2011

The Sugarrush: Mirrorball Ballerinas (2001)


Vaasalaislähtöinen The Sugarrush kuuluu Miettisen Räkärodeosta uraansa potkua saaneiden länsirannikon power pop -puurtajabändien raskaaseen sarjaan Cartoon Treen ja Ben's Diapersin ohella. Näiden bändien jäsenten diggailulistoilta löytyy klassikkoyhtyeitä The Posiesista Teenage Fanclubiin. Myöskään ruotsalaisten kollegojen, Popsiclen ja kumppaneiden vaikutusta yhtyeiden soundiin ei kannata aliarvioida - juuri rannikkokaupunkeihin ruotsalainen 90-luvun popskene teki pistohyökkäyksiään.

The Sugarrushin kakkoslevy Mirrorball Ballerinas ilmestyi murrosaikana. Suomalaisen kitarapopskenen ykkösbändi Supperheads oli tehnyt tyylillisen täyskäännöksen ja flopannut totaalisesti. Miettisen Pokolle lanseeraama Popatak-alamerkki veteli viimeisiään. Innostunutta alakulttuurihäslinkiä ei oltu kyetty muuntamaan mainstream-menestykseksi. Ehkäpä rock-uskottavuuden saamiseksi Mirrorball Ballerinasin tuottajaksi pestattiin HIMin menestyksen myötä arvoon arvaamattomaan noussut Kai "Hiili" Hiilesmaa.

Vuoden 2000 puolella ilmestynyt, itseironisesti nimetty viiden biisin We Rock Heavy -EP oli soundeiltaan kuin kevennetty versio Hiilesmaan tuottamasta Hybrid Childrenin Stardom Is Here -albumista, ja sen avainbiisi C'mon Baby sisältyy Mirrorball Ballerinasille.

Hiilesmaa ei onneksi / valitettavasti tehnyt The Sugarrushin ominaissoundiin mitään merkittävää muutosta. Tarttuvien kitaravallien ja basistilaulaja Coma Silvennoisen nasaalin melankolisen äänen ansiosta bändi kuulostaa edelleen Popsiclen ja Brainpoolin lähisukulaiselta. Kun vielä mainitaan kotimainen kitarapop-pioneeribändi Poverty Stinks ja aikalaisyhtye Hundred Million Martians, saadaan aika hyvä kuva siitä, millä akselilla levyllä liikutaan. Bändi kuulostaa hitusen kypsemmältä kuin kolmen vuoden takaisella esikoislevyllään, mutta ei pääse lähellekään parhaiden keikkojensa energiaa.

Keskitempoisesta materiaalista oli vaikea löytää radiosoittoon uutta C'mon Babyn kaltaista itsestäänselvää hittiä. Avausraita Stereosta tehtiin video.



Stereo-videolta voi nähdä, että Coma poseerauksineen, mustine bändipaitoineen ja wristbandeineen oli The Sugarrushin varsinainen rock 'n' roll boy. Livekokemuksen karttuessa myös kitaristi Andy J. Prinkkilä ja rumpali Paati Wägar löysivät itsestään lisää showmiehen elkeitä.

Hieman tasapaksusta ensivaikutelmasta huolimatta Mirrorball Ballerinasilta löytyy hyvin monipuolinen tyylivalikoima kappaleita. Edellämainittujen lohkaisujen lisäksi levylle sisältyy vielä kaksi uptempoista biisiä; nimikappale Mirrorball ja levyn raskain riffijyrä Heartbreaker. Melodisen popin ja 90-lukulaisten rauhallinen/raskas -biisirakenteiden seasta erottuvat urkuja sisältävä Marathon ja countrysävyinen balladi Your Bed. Intiimiin päätöskappaleeseen Peasant Queen on on lisännyt biittejä vaasalainen breakbeat-artisti Alkalyne.

The Sugarrushin vetävimmäksi julkaisuksi on jäänyt vuonna 2005 julkaistu Useless Information -EP, jonka jälkeen kolmatta pitkäsoittoa on valmisteltu. Bändin tuoreemmista vaiheista minulla ei valitettavasti ole tietoa.

2 kommenttia: