Kolmetoista vuotta Elvis Presleyn, kymmenen vuotta John Bonhamin ja yhdeksän vuotta Bob Marleyn kuoleman jälkeen julkaistu Dread Zeppelinin esikoisalbumi ei tehnyt suomalaiskuulijaan tuoreeltaan suurta vaikutusta. Täkäläisestä vinkkelistä Elviksen kalmon oli juuri raiskannut kansainvälistä uraa valmisteleva Sleepy Sleepers pohjamutia ruopanneella Sleepy Sleepers Sings Elvis -albumillaan (1989).
Tribuutti- ja coverbändien runsas sikiäminen on 1980- ja 90-lukujen vaihteessa valloilleen ryöpsähtänyt vitsaus, ja toisaalta peilikuva classic rock -kaanonin luutumiselle. Elvis-impersonaattoreita taas on ollut jo oikean Elviksen eläessä, ennen legendaarisinta Orioniakin. Dread Zeppelin oli ja on edelleen omalla tavallaan näiden ilmiöiden oivaltava hybridi.
Bändistä pitääkseen on omattava eklektinen musiikkimaku. Jos ei voi sietää Elvistä, Led Zeppeliniä tai reggaeta, ei todennäköisesti voi sietää Dread Zeppeliniäkään. Mikäli diggailee jotain näistä fanaattisesti, on Dread Zeppelinistä todella pitääkseen osattava nauraa myös itselleen. Ja vaikka huonosta tai vähintäänkin omituisesta musiikkimausta ja/tai huumorintajustakaan ei liene haittaa, Dread Zeppelinistä välittyy myös poikkeuksellista tyylitajua sekä lämpöä ja kunnioitusta käsittelemiään artisteja ja biisejä kohtaan.
Yhtyeen perustivat vuonna 1989 vähän aikaisemmin hajonneen The Prime Movers -bändin basisti Put-Mon (Gary Putman), rumpali Cheese (Curt Lichter) ja kitaristi Jah Paul Jo (Joseph "Severs" Ramsey). Jah Paul Jon kuningasidea oli ryhtyä soittamaan Led Zeppelin -yhtyeen biisejä reggaeversioina. Dread Zeppelinin alkuperäiskokoonpanon täydensivät vielä kitaristi Carl Jah (Carl Haasis) ja laulaja, Elvis-hahmo Tortelvis (Greg Tortell). Mukana hengaili Prime Moversien levynkansia suunnitellut Ed Zeppelin (Bryant Fernandez).
Ensimmäisissä levytyssessioissaan Eurythmicsin Dave Stewartin omistamalla The Chapel -studiolla bändi äänitti kaksi singleä, Immigrant Song ja Whole Lotta Love, jotka molemmat julkaistiin yhtyeen omalla Birdcage-merkillä.
Seiskatuumaisten mentyä erinomaisesti kaupaksi Birdcage alkoi välittömästi suunnitella pitkäsoittoa Un-Led-ED. Alkuperäinen suunnitelma oli julkaista Led Zeppelin -älpeiden yksi-yhteen versiot niiden alkuperäisessä järjestyksessä, mutta kunnianhimoisesta ideasta luovuttiin, jotta mukaan saatiin heti Whole Lotta Loven kaltaiset keikkasuosikit. Kun bändi allekirjoitti levytyssopimuksen I.R.S. -yhtiön kanssa, albumi oli jo yhtä biisiä vaille valmis. Lopulliselle albumille päätyivät Led Zeppelinin esikoiselta lopulta vain biisit Your Time Is Gonna Come, Black Mountain Side ja Willie Dixon -cover I Can't Quit You Baby, josta alla livenauhaa vuodelta 1989.
Albumin täydensi Club 56 -studiolla äänitetty Black Dog. Biisillä soitti jo uusi rumpali, luonnollisesti Fresh Cheese (Paul Maselli). Ja jotta tarina kävisi vain hivenen älyttömämmäksi, väitetään, että originaali hengailija-perkussionisti Ed Zeppelin korvattiin juuri ennen albumin julkaisua hänen identtisellä kaksoisveljellään Bruce Fernandezilla. Black Dog -biisin extrajuju on biisiin ujutettu Hound Dog -pätkä.
Un-Led-ED löi median ja kriitikot ällikällä, ja levy sai julkisuudessa erittäin positiivisen vastaanoton. MTV antoi yhtyeelle runsaasti promootiota. Alla pressinauhaa, missä itse Robert Plant kehuu bändiä kovasti. Tortelvis antaa ymmärtää olevansa Elviksen poika ja Ed Zeppelin kertoo, miten päätyi tuommoiseksi.
Presleyn perikunta ei katsonut meininkiä hyvällä, ja sen vaatimuksesta alkuperäisessä levynkannessa olleet Tortelviksen kuvat poistettiin - vokalistin kuva peitettiin etukannessa mustalla ja takakannessa valkoisella värillä. Albumin myöhemmissä painoksissa laulajan Elvis-torttu korvattiin etukannessa rastakampauksella.
Pressinauhan toinen osa sisältää muun muassa alkuperäisen Heartbreaker (At The End Of Lonely Street) -singlen promovideon, minkä I.R.S. -materiaalin tekijänoikeuksia nykyään hallinnoiva EMI on poistanut youtuben suomalaisten katsojien nähtäviltä. Tässä biisissä Elviksen ja Zeppelinin synteesi kiteytyy kenties puhtaimmillaan.
Alla Un-Led-EDin neljäs ja viimeinen single Your Time Is Gonna Come sekä promovideona että Saksassa nauhoitettuna liveversiona.
Un-Led-ED nousi USA:n listalla sijalle 116. Vaatimaton sijoitus, mutta kannattaa muistaa, että tämä tapahtui aikana, jolloin albumeita myytiin enemmän kuin koskaan aikaisemmin tai kuluttajalle kalliiksi käyneeseen cd-formaattiin siirtymisen jälkeen. Oheisessa videoklipissä Tortelvis ja Put-Mon vierailevat Joan Riversin talkshowssa promotoimassa albumiaan. Tässä haastattelussa Tortelvis kiistää olevansa Elviksen poika ja kertoo tarinasta hieman poikkeavan version.
Julkisuusrumba ja kiireinen kiertueaikataulu paisuttivat yhtyeeseen kohdistuneet paineet nopeasti valtaviksi. Syksyllä 1990 kiertuetauolla kolmessa viikossa äänitetty, seuraavan vuoden puolella julkaistu kakkosalbumi 5,000,000* (Tortelvis Fans Can't Be Wrong) ei saanut läheskään yhtä hyviä arvosteluja kuin ensimmäinen levy. Sekavien vaiheiden jälkeen Ed Zeppelin, Fresh Cheese ja Tortelvis jättivät yhtyeen ennen sen kolmatta, täydelliseksi flopiksi muodostunutta albumia. Vuonna 1993 Tortelvis suostuteltiin takaisin bändiin, ja Dread Zeppelin jatkaa edelleenkin olemassaoloaan matalammalla profiililla. Nykyisessä kokoonpanossa on Tortelviksen lisäksi alkuperäisjäsenistä mukana mukana vain taiteilijanimeä Butt-Boy nykyään käyttävä Putman.
Edellä tuli toivottavasti vastattua kysymykseen, miten dj voi siirtyä sujuvasti Elviksestä Easy Star All-Starsin Dub Side Of The Mooniin tai Led Zeppelinistä Lee Perryyn. Nimimerkillä "kokeiltu on" - älkää kuitenkaan suorittako eksperimentaatiota kuin tarkoin valvotuissa olosuhteissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti