Roxy Music: Flesh + Blood (1980)

Viikon kuluttua Kaisafestissä esiintyvän Roxy Musicin toiseksi viimeisen studioalbumin ilmestymisestä on kulunut tasan kolme kertaa kymmenen vuotta. Yhtye teki comebackin jo vuonna 2001, mutta uutta levyä ei ole kuulunut välillä julkisuuteen heruneista lupauksista huolimatta. Paineet uutta materiaalia kohtaan ovat varmasti kovat, sillä bändi ei ole koskaan julkaissut kehnoa levyä tai varsinaista floppia.

Järjestäjä on mainostanut Roxy Musicin keikkaa rehvakkaasti alkuperäiskokoonpanon esiintymisenä. Tämä on lievää liioittelua, sillä kosketinsoittaja Brian Eno ei ole mukana. Myös yhtyeen basistin paikka on ollut tuulinen alusta pitäen, sillä bändin perustajajäsen Graham Simpson sai kenkää heti esikoisalbumin jälkeen. Alkuperäinen rumpali Paul Thompson on kuitenkin mukana ydinkolmikko Bryan Ferryn, Andy Mackayn ja Phil Manzaneran lisäksi.

Flesh + Bloodin aikaan Thompson oli lähtenyt bändistä pysyväksi muuttuneelle tauolle murrettuaan peukalonsa moottoripyöräonnettomuudessa. Hänen seuraajakseen vakiintunut Andy Newmark ehti soittaa vain kahdella raidalla, kahdeksalla kuullaan studiorumpali Allan Schwartzbergia. Yhtyeen glam- ja art rock -vaiheet ovat jääneet kauas taakse, eivätkä edellisen Manifesto-levyn new wave -vivahteetkaan kuulu albumilla.

Roxy Music toimi jo Flesh + Bloodilla lähinnä Bryan Ferryn taiteellisen vision välineenä. Aikanaan hyvin moderni ja kahdeksankymmentälukulainen, ultimaattinen soft rock -visio toteutui sitten puhtaimmillaan hienolla Avalon-jäähyväisalbumilla. Flesh + Blood vaikuttaa Roxyn kakkoskauden (1979-1983) välityöltä etenkin sillä perusteella, että levylle on sisällytetty kaksi coverbiisiä, jotka olisivat olleet hyvin kotonaan Ferryn 1970-luvun sooloalbumeilla. Toinen näistä on kuitenkin aika mahtava. Jos toinen covereista olisi korvattu Avalon-levyn India-instrumentaalin tasoisella välikkeellä, puhuttaisiin kenties klassikkoalbumista?

Wilson Pickettin soulstandardi In The Midnight Hour lohkaistiin levyn neljänneksi singleksi joulukuussa 1980. Playback on peräisin tv-koomikko Kenny Everettin uudenvuoden showsta.



Edellinen oli lipevää löysäilyä, jota visuaalinen puoli petrasi melkoisesti. Toinen cover, The Byrds -yhtyeen psykedeliakauden klassikko Eight Miles High, on audioäänitteenä paljon mielenkiintoisempi; tyylikkäästi groovaavaa discorockia nousukauden dekadentissa hengessä. Biisi julkaistiin Over You -singlen 12" version b-puolella, ja maksi kiikkui USA:n dance-listan häntäpäässä. Ohessa livenauhaa 1980-luvulta.



Kuukauden verran albumia ennen julkaistu Over You on pyhässä yksinkertaisuudessaan Roxyn vetävimpiä singlehittejä. Tässä mimitaatio Top Of The Pops -showsta.



Toinen singlelohkaisu, raukeana leijaileva Oh Yeah (On The Radio) on mainio sekin. Molemmat singlet nousivat brittilistalla top viiteen, joten yhtyettä nähtiin Top Of The Popsissa notkumassa useamminkin.



Albumin paras kappale Same Old Scene julkaistiin vasta kolmantena singlenä. Tarkoitus oli todennäköisesti putsata pöytä albumin suurimmalla hitillä, mutta sen sijaan jäätiinkin niukin naukin top kympin ulkopuolelle; sijoitus silti kunnioitettava 12. Ehkä vaatimattomammasta menestyksestä johtuen tämä Duran Duran -yhtyeen soundin luonut biisi on jäänyt vähän unholaan. Avalon-levyn parhaiden palojen tasoista kappaletta voisin kuunnella ikuisesti kyllästymättä.



Nimikappale Flesh And Blood on levyn raskain kappale, hypnoottisesti junnaava rock-rypistys, lähimpänä yhtyeen vanhojen albumien rokkaavampia raitoja. Saksan televisiosta peräisin olevassa livepätkässä vedetään ankarasti livenä, Ferry suoristaa hieman laulunuotteja, ja Manzanera pääsee tosissaan kurittamaan kitaraansa.



Kun aiheista on pulaa, lauletaan aina ajankohtaisesta säästä. Manifeston mielikuvituksekkaasti nimetyn Still Falls The Rain -biisin jälkeen Ferryn lyyriset ideakanavat olivat kuivahtaneet aiheesta huolimatta: Rain, Rain, Rain. Taltiointi on samasta konsertista kuin edellinenkin video.



Edellistä parempi on My Only Love, joka edeltää tyylillisesti Avalon-levyä. Hyväsoundinen, täyspitkä live-esitys on vuodelta 1982. Mackay saa soittaa soolon.



Kapellimestari Bryan Ferryn soolotuotannon taso laski mitäänsanomattomalle tasolle jo 1980-luvun lopulla. Tuoreet fiittaukset DJ Hellin ja Groove Armadan levyillä kuitenkin osoittavat miehen tekemisissä piilevän edelleen potentiaalia, mikäli vain taustavoimista löytyy riittävästi muskeleita.