Yökerhorockin esi-isä Roxy Music käväisi Suomessa viime viikolla. Tällä viikolla Levykeitaassa esittäytyvät seuraavan sukupolven oppipojat Duran Duran dekadenteimmillaan.
Kymmenen vuotta sitten ilmestyneen Pop Trash -albumin kantta koristaa viihdetaiteilija Liberacen tekohelyillä päällystetyn limusiinin nokka. Raukean romanttista länsirannikon soft rockia ja koksunokkaista silikoni-electronicaa yhdistelevä, itseironisesti nimetty ja osuvasti Walt Disney Companyn omistamalla Hollywood Records -merkillä julkaistu Pop Trash on Duran Duranin pitkäsoitoista aliarvostetuin.
Vuosituhannen lopun viisi viimeistä vuotta olivat Duran Duranille kovia aikoja. Alunperin bändin esikuville kunnianosoitukseksi tarkoitetun coveralbumin julkaisu viivästyi, ja valmis Thank You (1995) osoittautui yhtyeen uran suurimmaksi pettymykseksi. Levy-yhtiö EMI ei enää halunnut panostaa yhtyeen uuden materiaalin markkinointiin ja jätti Medazzalandin (1997) julkaisematta Euroopassa. Lisäksi yhtyeen muinaista poikabändin mainetta ylläpitänyt komein hunksi, basisti John Taylor erosi yhtyeestä kesken Medazzalandin levytysten kutistaen bändin laulaja Simon Le Bonin, kosketinsoittaja Nick Rhodesin ja kitaristi Warren Cuccurullon trioksi.
Kaksikymmenvuotisen Duran Duran -uransa varrella hieman elähtäneet playboyt Le Bon ja Rhodes sekä vuosikymmenen ajan mukana seurannut uskollinen sotaratsu Cuccurullo saavuttivat Electric Barbarella -singlellä pikkuhitin USA:ssa 1998 ja Britanniassa vuotta myöhemmin. Koko uran jatkunut yhteistyö EMI:n kanssa oli kuitenkin päättynyt. Levymogulit antoivat triolle oikeudet Medazzalandiin, mutta albumin myöhäsyntyisen julkaisun sijaan yhtye päätti ryhtyä valmistelemaan uutta pitkäsoittoa, Pop Trashia.
Le Bonin valkoisen paperin kammo - mies ei pystynyt kirjoittamaan uutta materiaalia - jätti laulunkirjoittamisen Rhodesin ja Cuccurullon niskoille. Laulunkirjoittajaduolla oli vuosina 1995-2001 Duran Duranin ohessa TV Mania -yhtye, jolle alunperin tarkoitetut biisit edustavat Pop Trashin kokeellisempaa materiaalia. TV Mania on myös kreditoitu albumin tuottajaksi. Paikoitellen levyllä sorrutaan ajankohdalle ilmeisen tyypilliseen ylikompressointiin.
Mars Meets Venus lienee yksi TV Mania -biiseistä. Leikkaa ja liimaa -menetelmällä deitti-ilmoituksista koottua lyriikkaa, monotonista laulumelodiaa ja raskasta yhdeksänkymmenlukulaista synth rock -jytää piristää vaikka päälleliimatunkin oloinen Duran Duran -kertosäe.
Levykeitaassa ei näköjään päästä Elviksestä eroon kirveelläkään. Hallucinating Elvis livenä Italiassa:
Kolmas TV Mania -kappale voisi olla albumin luontevimmin groovaava raita Lava Lamp. Livetaltiointi on New Yorkin Jones Beachilta.
Kitaristi Cuccurullon panos näyttäytyy vahvana koko levyllä, mutta etenkin albumin päättävässä, raska(ssouituis)inta Duran Durania edustavassa biisissä Last Day On Earth. Kappale julkaistiin singlenä Japanissa.
Edelleen raskas, mutta edellistä paljon vetävämmän laulumelodian omaava kappale on promosinglenä Italiassa julkaistu Playing With Uranium.
Pop Trashin sumean ytimen muodostavat Ordinary World -hitin kaavaa toistavat, uneliaat ja rappioromanttiset soft rock -balladit, joista tunnetuin on avaussingle Someone Else Not Me. Biisistä tehty, psykedeelisistä Beatles-videoista muistuttava promoklippi on ensimmäinen kokonaan Flash-tekniikalla työstetty musiikkivideo kautta aikain.
Someone Else Not Me ei pyörinyt radio- ja tv-kanavilla paria viikkoa kauempaa, ei yltänyt Britanniassa top 50:een, eikä saanut USA:ssa lainkaan listasijoitusta. Sääli, sillä kyseessä oli hyvä biisi hukattavaksi. Le Bon äänitti kappaleesta myös espanjan- ja ranskankieliset versiot, ja biisi oli sentään hitti Latviassa.
DJ Huukia lainatakseni; pelekkää pommia on myös koukkuilevarytminen balladi Starting To Remember. PAM PAM!
Le Bon väittää Storytellers-ohjelmassa, että Rhodes ja Cuccurullo sävelsivät kappaleen Pop Trash Movie alunperin Blondie-yhtyeelle. Totta tai tarua; nimibiisistä tuli yksi albumin hienoimmista hetkistä.
Lady Xanax leijailee kevyesti raskaasti puuteroituun chorukseensa. Modernia psykedeliaa.
Albumin viidestä ässäballadista viimeinen on The Sun Doesn't Shine Forever. Majesteetillinen melodia. Tänään on vuoden pisin päivä, eli oikeasti juhannuksen pitäisi olla tänään. Tämä surumielinen biisi sopii hyvin myös juhannuksen jälkeisiin pimeneviin iltoihin.
Menestyksekkäistä promokiertueista huolimatta Pop Trash -albumi oli myynnillisesti yhtä kuin kuollut. Sopimus Hollywood Recordsin kanssa nuukahti saman tien. Simon Le Bon aneli John Tayloria palaamaan, ja heti seuraavana vuonna kaikki Taylorin "veljekset" sisältävä klassinen Duran Duran -kokoonpano alkoi työstää materiaalia bändin comeback-levyä Astronaut varten.
Jenni Vartiainen lämppää Ruisrock-perjantaina Ozzy Osbournea. Tämäkin kappale varmaan kuullaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti