tiistai 11. lokakuuta 2011

Avain: Punainen tiili (2001)


Vuosituhannen vaihteessa elettiin suomalaisen hip hopin vahvaa nousukautta. Kärki oli maantieteellisesti ja tyylillisesti lavea: Ceebrolistics, Paleface, Redrama, Sere(moniamestari), Ritarikunta, Flegmaatikot, Ezkimo, Taakibörsta, Tulenkantajat jne. Vaikka menestyksekkäät Fintelligens ja Petri Nygård jakoivat ja edelleen jakavat mielipiteitä, heidän huippusuositut debyyttisinglensä Voittamaton (1999) ja Vitun suomirokki (2000) avasivat genrelle väylän levy-yhtiöihin, radioaalloille ja tv;n musiikkikanaville.

Pekka Ruuskan luotsaama Warner Music Finland näki nuoressa Matti Salossa alias Avaimessa ehkä lupauksen suomalaisesta Eminemistä, ensimmäisestä suomenkielisestä suositusta, vakavastiotettavasta rap-sooloartistista. Sere oli sellaiseksi liian vanha, Ezkimo outo ja Nygård "fiktiivinen" hahmo.

Vuonna 1999 julkaistusta Zabaz-äänitteestä minulla ei ole havaintoa. Useimmat kuulivat Avainta ensi kertaa Fintelligensin Renesanssi-debyytin (2000) raidalla 7 veljestä. Fintelligensin Elastisen ja Iso H:n sekä Avaimen lisäksi muut veljekset olivat Ääretön, Tasapaino, Uniikki (=Kapasiteettiyksikkö) ja Jussi Valuutta.



Punainen tiili -albumia alettiin äänittää joulukuussa 2000. Ensimmäinen hitti seurasi heti perään, sillä Avain fiittasi niin ikään Warnerille kiinnitetyn Kapasiteettiyksikön singlelistan kakkoseksi nousseella 4elementtii -singlellä tammikuussa 2001.



Huhtikuussa 2001 ilmestyi Wretchin tuottama Avaimen debyyttisingle Roihuvuori, jolla vieraili Jurassikki. Tämä singlelistan kahdeksanneksi kivunnut biisi oli edellisiin näytteisiin verrattuna sitten ihan jotain muuta. Avain tekee kotilähiölleen Roihuvuorelle melkoisen kunnianosoituksen. Euroedustaja Pia-Noora Kauppi saa ansionsa mukaan ja vittu-sanaa kylvetään ison levy-yhtiön julkaisuksi paljon. DJ Ewok skrätsää. Hyvä ja mukaansatempaava esitys.



Ensijärkytyksen jälkeen pantiin pihalle laajempaan yleisöön vetoavampaa materiaalia. Avaimen kesällä julkaistuun toiseen Yhdes iltaan -singleen tehtiin pramea video, jota pyöritettiin suomenkielisyydestä huolimatta myös MTV Nordicilla. Kappaleen on säveltänyt ja tuottanut nykyään Anna Abreu- ja Jenni Vartiainen -yhteyksistä paljon tunnetumpi Jukka Immonen, ja bassoa soittaa eräs Anssi Kela. Laulajana fiittaa Sofia Chaichee -niminen neitokainen. Single nousi listalla viidenneksi.



Albumi ilmestyi syyskuussa. Immosen tuottama nimikappale on Roihuvuori-singlen lisäksi ainoa kappale, jota ei ole äänitetty SDC Finland -studiolla. Veikkaan, että albumin sanoman tiivistävä vasemmistolainen manifesti on joko ihan ensimmäinen tai vihoviimeinen albumille valmistunut kappale. Rähinän artisteille ominainen fingelska ja kertosäe sattuvat korvaan, mutta muuten biisin teksti on tänä päivänä ajankohtaisempi kuin koskaan.



Wretchin tuottama Markus on hip hopissa aika tyypillinen liian nuorena kuolleen ystävän muistolaulu. Ghettona vain on tällä kertaa Roihuvuori.



Edelleen Wretchin tuottama Pullon sisällä kertoo viinasta, mutta ei ihan tyypillisellä tavalla. Espanjankielisen kertosäkeen laulaa Vision.



Vuosituhannen alussa kovassa nosteessa olleen Redraman tuottama ja fiittaama Viedää bäkkii on kaksikielinen melko freestylelta kuulostava kappale.



Elastisen säveltämä ja tuottama Kaks lakii on ajoittain herättämästään myötähäpeästä huolimatta sekin lyriikoiltaan edelleen hyvin ajankohtainen.



Immosen tuottamalla Silloin ennen -raidalla vierailevat Iso H, Jurassikki ja Jussi Valuutta. Iso H:n osuudessa käydään Avaimen varhaishistoria läpi. Biisi on Valuutan kertosäkeessä rallattelemine leppoisine ganjalöpinöineen albumin viihdyttävimmästä päästä.



Elastisen säveltämä ja tuottama Elämä on tentti ottaa suurennuslasin alle koulun ja opiskelun. Iso H fiittaa. Vähän nolottaa.



Immosen tuottamassa Ympäri mennään, yhteen tullaan -biisissä on maukas tarina ja Sauli Niinistöä sekä Paavo Lipposta dissaava tarttuva kertosäe. Albumin parhaita biisejä.



Immosen tuottama Mä hajoitan tän maailman -biisi antoi albumille nimen. Biisi on Petri Tiilen alias Pelle Miljoonan fiittaama uusi versio samannimisestä punkbiisistä. Hauska idea.



Pellen ja N.U.S.-bändin alkuperäinen versio vuodelta 1978:



Immosen tuottama Don't Make A Sound on kepeä reggaerytminen biisi, jolla laulaa ja räppää jamaikanenglanniksi Cheka.



Ruokaa, ei aseita on vuorostaan Iso H:n säveltämä ja tuottama kappale. Miehen sydäntä lähellä oleva aseistakieltäytyminen on biisin aiheena.



Immosen tuottamalla kevyen soulahtavalla päätösraidalla 5 päivää 5 yötä laulajana vierailee jälleen Sofia Chaichee.



Punainen tiili nousi albumitilaston viidenneksi ja sai kaksi Emma-ehdokkuutta. Rap-supertähden ura isolla levy-yhtiöllä julkisuuden hullunmyllyineen ei kuitenkaan Avainta tyydyttänyt. Muutamia fiittauksia lukuunottamatta mies vetäytyi julkisuudesta. Muutamaa vuotta myöhemmin Matti Salo teki sensaatiomaisen paluun huipulle uusiutuneella, tuoreella ja omaperäisellä tyylillä sekä uudella artistinimellä Asa.

Punaisella tiilellä on häivähdys artistin tulevasta suuruudesta. Levyn pitäisi olla edullisesti ja suhteellisen helposti saatavilla. Vinyyliversiokin on julkaistu uudestaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti