Edwin Starr: War & Peace (1970)

Koukuttavinta kesämusiikkia taitaa olla soul, ja Edwin Starr (1942-2003) yksi genren mainioimmista artisteista. Useimmiten hänen albuminsa eivät olleet muistettavia kokonaisuuksia, mutta monta biisi-täysosumaa miehen uralle mahtui. Kaikkein suurin hitti oli tietysti Vietnamin sodan vastainen protestilaulu War, joka nousi vuonna 1970 USA:n pop-listan ykköseksi kolmeksi viikoksi ja brittilistankin kolmanneksi.

Charles Edwin Hatcher -nimisenä Nashvillessa syntynyt Starr joutui Motown-yhtiön leipiin Ric Tic -levymerkin myynnin yhteydessä vuonna 1968. Starrilla oli ollut Ric Ticillä kaksi singleä R&B-listan top kympissä ja alemmalla pop-listasijalla 1965 ja 1966. Näillä Starrin itse säveltämillä vanhoilla hiteillä - Agent Double-O-Soul ja Stop On Her Sight (S.O.S.) - ratsasti vielä miehen ensimmäinen Gordy-albumi Soul Master (1968).

Starr olisi saattanut jäädä pelkäksi alaviitteeksi ja Motownin kakkosdivisioonan artistiksi ilman uusia albumijulkaisuja, ellei hänen seuraava itse säveltämänsä single Twenty-Five Miles olisi onnistunut murtautumaan sekä R&B- että pop-listan kuudenneksi. Toinen albumi 25 Miles (1969) koottiin pikapikaa. Hittiputki oli avattu, mutta jatkosinglet eivät menestyneet yhtä hyvin. Starrin itse tuottama, oma psykedeelinen soulbiisi Time pysähtyi laadukkuudestaan huolimatta R&B-singlelistan sijalle 39.

Mikä neuvoksi? Starrin molemmilla albumeilla oli ollut kaksi biisiä, jotka oli tuottanut psykedeelisen soulin maestro Norman Whitfield. Kun Starr kuuli, ettei konservatiivisten Temptations-fanien reaktioita pelkäävä Whitfield uskaltanut julkaista Temptationsin levyttämää War-biisiä singlenä, hän tarjoutui esittämään sen itse.

Starrin pärisevien rumpujen käynnistämä rähinäversio on torvisektioineen ja fuzz-kitaroineen räjähtävää Whitfield-funkia parhaimmillaan. Maestron sinfonisen soulnäkemyksen tulkiksi koottu uusi The Undisputed Truth -yhtye laulaa taustoja. Singlen b-puolelle laitettiin Whitfieldin 25 Miles -albumille perinteisemmäksi Motown-stomperiksi tuotettu He Who Picks A Rose. Menestyksen johdosta Whitfield alkoi tuottaa Starrille myös uutta albumia, mutta Involved valmistui vasta seuraavana vuonna.

Hitin vanavedessä julkaistu War & Peace on hajanainen kokoelma biisejä. War on ainoa Norman Whitfieldin tuottama kappale. Edwin Starrin tuottamista neljästä biisistä Time ja Running Back And Forth oli julkaistu edeltäneellä singlellä, muut kaksi ovat covereita. California Soul on Valerie Simpsonin ja Nick Ashfordin Marvin Gaye & Tammi Terrell -duolle säveltämä, paljon sämplätty viihdesoulklassikko, josta "alkuperäisen" version ehti vuonna 1968 julkaisemaan The Fifth Dimension. Marlena Shawn hyvä coverversio (1969) soi paljon 2000-luvulla. Starr jää hyvästä puhallinsovituksesta ja pakottomasta vokaalisuorituksesta huolimatta Shawn rinnalla kakkoseksi. Burt Bacharachin Raindrops Keep Falling On My Head-viihdestandardi on albumin heikoin lenkki.

Johnny Bristol tuotti levylle niin ikään neljä biisiä, joilla ei omaperäisyys juhlinut. Starrin ja Bristolin originaali I Just Wanted To Cry on hyvä Twenty-Five Miles -kopio, singlebiisien ohella albumin parhaita biisejä. Bristolin säveltämä albumin päätöskappale She Should Have Been Home on Time-tyylisine kellonnakutuksineen levyn toiseksi huonoin biisi. At Last (I Found Love) on vaisuhko versio kolmen vuoden takaisesta Marvin Gaye -hitistä. 1950-luvulla vaikuttaneen R&B-laulaja Titus Turnerin nopealla etelän soulrytkeellä All Around The World oli Chess-/Stax-artisti Little Milton saanut pikkuhitin Grits Ain't Groceries -nimellä vuotta aikaisemmin.

Motownin luottosäveltäjä/-tuottajilta liikeni albumille vielä kolme biisiä. Henry Cosbyn vauhdikas Adios Senorita on epäilyttävistä "meksikolais"-kiljahduksistaan huolimatta levyn parhaimmistoa. Harvey Fuquan I Can't Replace My Old Love on ihan hyvä Motown-perusbiisi, ei kuitenkaan sen enempää. Ivy Hunterin I Can't Escape Your Memory on Four Topsin hittikaavaa noudattava Motown-stomper, joka ei ilman Levi Stubbsin ääntä nouse siivilleen.

War-hitin myötä Starrista sukeutui eräänlainen ajattelevan miehen soul-artisti - ainakin vähäksi aikaa. Northern soul -diggarit karsastivat hänen tuotantoaan liian kaupallisena, mutta myöhemmät soul-sukupolvet löysivät hänen tuotannostaan helmiä niissäkin piireissä. Miehen viimeiseksi äänitykseksi jäi kuulemma Warista brittiläisen elektro-/rockduo Utah Saintsin kanssa 2000-luvun alussa tehty uusintaversio, mutta sen julkaisusta minulla ei ole tietoa. Starr oli loppuun asti hyvässä iskussa, siitä osoituksena mainio tv-live Jools Hollandilta.

Tässä vielä Bruce Springsteenin & The E Street Bandin liveversio. Kuulin biisin aikoinaan ensimmäistä kertaa juuri Springsteenin Live/1975-85 kokoelmalta.