The Velvet Underground: Loaded (1970)

Levykeidas tarttuu Loadediin pelonsekaisin tuntein, onhan kyseinen albumi 1) maailman kaikkien aikojen arvostetuimman alternative-yhtyeen tuotantoa 2) jo noteerattu kaikkien aikojen parhaiden albumien listoilla 3) siihen liittyvine anekdootteineen varmaan useimmille umpituttu 4) neljästä alunperin julkaistusta Velvet Underground -albumista sekä John Calen että Maureen Tuckerin puuttuessa epäolennaisin. Levyhän on mitä mainioin.

Neljäkymmentä vuotta sitten syyskuussa julkaistu Loaded viittasi nimellään Atlantic-levymerkin pomon Ahmet Ertegunin toiveeseen, että VU tekisi yhtiölle albumin "loaded with hits". Myös yhtye itse pyrki menestymään kaupallisesti. Levy lienee helpommin lähestyttävä kuin Calen aikaiset klassikkoalbumit ja kolmas seesteisempi nimikkoälpee.

Kappaleiden sanoituksista ja sävellyksistä vastanneen Lou Reedin Rock & Roll on omaelämäkerrallinen ylistyslaulu rock 'n' rollille, yksi Reedin kaikkien aikojen tunnetuimmista ja rakastetuimmista biiseistä.



Paras kuulemani versio biisistä löytyy VU:n edellisenä vuonna San Franciscossa äänittämältä, huhtikuussa 1974 julkaistulta 1969 Velvet Underground Live -albumilta. Reed on elämänsä vedossa, ja Loaded-sessioista raskautensa takia poisjäänyt Tucker soittaa vielä rumpuja.



Edellisen VU-liven julkaisu oli levy-yhtiön reaktio Lou Reedin helmikuussa 1974 ilmestyneen Rock 'N' Roll Animal -levyn menestykseen. Reedin soololiven hard rock -sovitus Rock & Roll -biisistä toi kappaleen ensimmäistä kertaa laajemman yleisön tietoisuuteen. Taustabändin rytmiryhmä, suomalaissukuinen rumpali Pentti Glan ja basisti Prakash John, soitti myös Alice Cooperin bändissä.



Todella suuren yleisön suosikiksi Rock & Roll -kappale muuten kohosi vasta sitten, kun se oli mukana Ramonesin Rock 'n' Roll High School -elokuvan soundtrackilla vuonna 1979.

Edellistä liveversiota verevämpi, kuukausi Transformerin ilmestymisen jälkeen joulukuussa 1972 taltioitu Rock & Roll julkaistiin virallisesti ensimmäistä kertaa On Stage -livellä vuonna 1991. Reedin taustabändinä toimi The Tots -niminen yhtye.



Loadedin toisen ison klassikkobiisin Sweet Janen alkuperäiselle albumille päätynyt editoitu versio herätti närää yhtyeestä kuukausi ennen albumin julkaisua eronneessa Reedissä. Alla biisi kuullaan kokonaisena.



Tällä hetkellä Spotifysta löytyvän Loaded-albumin Sweet Jane on jostain syystä sama kuin 1969 Velvet Underground Liven hidastempoisempi versio.



Sweet Jane tuli yleisempään tietoisuuteen vuonna 1972 Mott The Hooplen All The Young Dudes -albumiraitana. Mott julkaisi coverinsa myös singlenä. Seuraavana vuonna Brownsville Station -yhtyekin teki biisistä version. Reed itse sisällytti VU-klassikkonsa Rock 'N' Roll Animal -livelle.



Herkutellaan vielä hetki kunnon livevideon parissa. Pornoelokuvista napatun näköisiä viiksekkäitä hunkseja, valkoinen funkbändi ja sekaisena pidäkkeettömästi tanssahteleva blondattu Lou Reed: Sweet Jane '74.



Reed siis erosi bändistä juuri ennen Loadedin julkaisua. Syyt olivat moninaiset: rahaa niukasti, alkuperäinen kokoonpano hajonnut ja nykyinen kokoonpano natisemassa liitoksistaan, jäsenten intressit kulkemassa eri suuntiin, ristiriitoja manageri Steve Sesnickin kanssa, joka pyrki nostamaan innokasta Doug Yulea Reedin ohi bändin keulahahmoksi...

Reed oli kadottanut äänensä Max's Kansas City -keikoilla, eikä kyennyt laulamaan kaikkien biisien vokaaleita itse. Yule lauloi levylle Who Loves The Sunin, New Agen (joka myös joutui editoinnin kohteeksi), kirjailija William Burroughsista kertovan Lonesome Cowboy Billin ja Oh! Sweet Nuthin'in. Jälkeenpäin Yule on korostanut rooliaan myös Reedin laulamien biisien vokaalisovittajana.

Levyn kannessa biisit kreditoidaan koko bändin nimiin, ja Reedin nimi on tiputettu nöyryyttävästi kolmanneksi multi-instrumentalisti Yulen ja kitaristi Sterling Morrisonin jälkeen. Tucker on kreditoitu levylle rumpaliksi. Oikeasti rumpuja soittavat albumilla Yule, hänen veljensä Bill Yule ja Adrian Barber.

Albumin aloittava Who Loves The Sun on pop-klassikko ja ultimaattisen ironinen statement. Huhtikuussa 1971 singlenä julkaistun biisin Record Mirror -lehden arviossa kehuttiin asiantuntevasti Nicon lauluääntä.



Lou Reed palasi esiintymislavalle seuraavan kerran 1972 huhtikuussa. Doug Yulen johtama Velvet Underground jatkoi vuoteen 1973 asti kutistuen lopulta miehen sooloprojektiksi. Helmikuussa 1973 julkaistun, VU-diskografioista yleensä poisjätetyn Squeezen kannen suunnitteli Loadedin tyyliin Stanislaw Zagorski. Loadedin kantta piirtäessään oli puolalainen taiteilija käsittänyt undergroundin kirjaimellisesti maanalaisen sisäänkäynniksi.