sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Kurtis Blow: Kurtis Blow (1980)

Kuudennella Linjalla 21. helmikuuta esiintyvä 50-vuotias Curtis Walker alias Kurtis Blow oli hip hopin ensimmäinen supertähti, ja hänen nimeään kantava albumi kaikkien aikojen toinen täyspitkä rap-levy Sugarhill Gangin esikoisalbumin jälkeen.

Löysin tämän levyn aikoinaan Anttilan alelaarista neljällä markalla, ja ostopäätökseen vaikutti todennäköisesti Diskosusi-lehdessä ollut positiivinen arvio. Kurtisin nimi oli mainittu myös Tom Tom Clubin tuoreessa hitissä Genius Of Love: "steppin' to the rhythm of Kurtis Blow, who needs to think when your feet just go". Kuunneltuani levyn en varsinaisesti hyppinyt riemusta edes hard rock -kitaralla ryyditetyn Bachman-Turner Overdrive -cover Takin' Care Of Businessin johdosta. Eipä silti, en edes tiennyt biisin olevan lainatavaraa. Jotain albumista jäi varmasti itämään.

Muistan ensimmäisen diggailemani rap-biisin olleen Grandmaster Flash & The Furious Fiven The Message. Biisillä liidaava Melle Mel räppää kutakuinkin samalla aksentilla kuin Kurtis Blow omalla kantaaottavalla kappaleellaan Hard Times jo kaksi vuotta aikaisemmin.

Kurtis Blow -albumin seitsemästä kappaleesta viisi on hip hop -biisejä. Näistä edellämainittu Hard Times on hitaampi jami, A-puolen kolme biisiä ja B-puolen ensimmäinen kappale ovat Blow:lle tyypillisempää discofunkia. Biisien taustoista vastaa iso svengaava funkbändi.

Albumin iso hitti oli The Breaks, joka myi kultaa ja poiki Kurtisille myös albumidiilin isolle Mercury-yhtiölle. Ensimmäinen single Christmas Rappin' oli toki myynyt vaatimattomat 400 000 kappaletta, mutta tuohon aikaan ei yhden hitin perusteella höpöttäjille diilejä herunut! Soul Train -ohjelmasta napattu filminpätkä on varsinainen aarre!

Muutkin party-biisit Rappin' Blow (Part 2), Way Out West ja Throughout Your Years ovat loistavaa tavaraa.

Ajan funk-albumeille tyypillisesti albumilta löytyy myös balladi, jolla katu-uskottava funkstara näyttää kovan kuorensa alla piilevän herkän sydämen; tällä levyllä se on All I Want In This World (Is To Find That Girl). Sympaattinen The Moments -tyylinen hituri ei varsinaisesti vakuuta.

Blown ura jatkui noususuhdanteessa aina 1980-luvun puoleenväliin saakka. Mies tuotti The Fat Boysin kaksi ensimmäistä albumia ja tähditti hip hop -elokuvaa Krush Groove. Blow tuotti Krush Grooven soundtrackin yhdessä Russell Simmonsin, Def Jam -levymerkin perustajan ja Joseph "Run" Simmonsin isoveljen kanssa. Ja Run muuten aloitti uransa Blown keikka-dj:nä taiteilijanimellä DJ Run, Son of Kurtis Blow.

Kurtis Blow oli monella tapaa ensimmäinen laatuaan. Hip hop -kulttuuri oli vielä nuorta, ja genren pioneerit unohtuivat new schoolin nousun myötä nopeasti. Alta kolmekymppisenä ikämiehenä Blowkin poistui parrasvaloista ja jätti ilman-paitaa-poseeraukset sun muut rap-tähteyden lieveilmiöt Krush Grooven soundtrackillä myös esiintyvälle L.L. Cool J:lle. Mutta nyt Blow siis jälleen Suomessa.

1 kommentti:

  1. Jalmarihan tämän on jo kuullut, mutta kerron jutun muillekin. Olin soittamassa levyjä Bar Kukassa, ja nuorukainen tuli esittämään toiveen. "En tiedä biisin nimeä enkä esittäjää, mutta se menee niin että I'm Kurtis Blow and these are the breaks".

    VastaaPoista