Ensi viikon lauantaina Flow-festivaaleille saapuva Human League -trio julkaisee tämän kuun aikana tuoreimman Credo-albuminsa USA:ssa. Julkaisun kanssa ei ole liikoja hötkyilty, sillä ensimmäinen singlelohkaisu Night People ilmestyi EU:ssa jo marraskuussa 2010. Ulospäin näyttääkin siltä, että bändillä ei ole enää kiire mihinkään. Kasarijuna meni jo. 90-luvun nostalgia, neogrunge, dream pop ja R&B-artistien esittämä mutatoitunut eurodance puskevat päälle kaikkialta.
Vaikka kriitikot tasan kymmenen vuotta sitten innoissaan liioittelivat Secrets-albumia yhtyeen parhaaksi levyksi Daren jälkeen, ei se ajanmukaisesta soundistaan huolimatta menestynyt. Albumi ei kyennyt hyödyntämään 2000-luvun alun electroclash-buumiakaan, sillä genren lähtölaukauksena pidetty Electroclash-festivaali pidettiin New Yorkissa vasta lokakuussa 2001.
Secretsin menestymättömyys meni suurimmaksi osaksi Chrysalis-lafkan alamerkin Papillon Recordsin markkinoinnin piikkiin. Papillon perustettiin uskollista fanipohjaa omaavien pitkän linjan artistien, kuten Jethro Tullin kotipesäksi vuonna 1999, ja maailman vanhimman teinipopparin Cliff Richardin brittilistan neljästoista ykkössingle The Millennium Prayer osoitti levymerkin potentiaalin.
Tukku kehnosti myyneitä julkaisuja johti kuitenkin siihen tilanteeseen, ettei Papillonilla ollut enää vuonna 2001 rahaa kiinnittää uusia artisteja. Secrets-albumi taisi olla lafkan viimeinen oljenkorsi. Human Leaguen 80-luvun alun tuotanto oli edelleen hyvässä kurssissa, ja kuusi vuotta aiemmin ilmestyneet Octopus-albumi ja siltä lohkaistu Tell Me When -single olivat menestyneet hyvin.
Odotukset All I Ever Wanted -singleä kohtaan olivat kovat. Electrobiisi groovaa ja potkii eteenpäin kuin Op:l Bastardsin Scorpius. Promovideo oli kalliin näköinen.
Papillonin rahat loppuivat julkaisun aikaan, eikä singleä markkinoitu musiikkilehdissä. Kumpikaan Britannian valtakunnallisista radiokanavista ei ottanut biisiä soittolistalleen, sillä sitä pidettiin "liian retrona", ja trion jäseniä liian vanhoina nuorisoidoleina kanavien teini-ikäiselle ja 20+ kohdeyleisölle.
Levy-yhtiö epäonnistui myös singlen jakelussa. Osaan levykauppoja singleä ei saatu lainkaan myyntiin ilmestymisviikolla. Vaikka alkuviikon myynti vaikutti lupaavalta, single loppui kesken niistä kaupoista, mihin se oli saatu toimitettua ajoissa. Ensimmäistä kertaa Human League -albumin ensimmäinen singlelohkaisu jäi Britannian top 20:n ulkopuolelle, sijalle 47. All I Ever Wanted jäi samalla bändin toistaiseksi viimeiseksi major-merkillä julkaistuksi singleksi.
Oheinen vuoden 2001 liveklippi Kölnistä näyttää, millaista livemeininkiä Flowssa on luvassa. Trio ei esitä kappaleitaan playbackinä. Bändi ei säästele hittejään keikoilla, ja melkoinen karaokekonsertti olisi luvassa, mikäli Flow-kansa nyt taipuisi laulamaan mukana. Lavakokoonpanoon kuuluvien Neil Suttonin, Rob Bartonin (tässä vielä hänen edeltäjänsä Errol Rollins) ja Nic Burken roolit jäävät videopätkällä etäisiksi, mutta miehet kuuluvat ja näkyvät paikan päällä varmasti paremmin.
Secrets-albumilla on läkähdyttävät kuusitoista biisiä - lähes kaikki alkuperäisjäsen, päävokalisti Philip Oakeyn ja vuodesta 1986 bändissä ulkojäsenenä toimineen kosketinsoittaja Neil Suttonin käsialaa. Kappaleiden määrä erehdyttää, sillä seitsemän raidoista on lyhyitä, välillä kokeellisiakin instrumentaalivälikkeitä.
Näistä olisi saanut laulettuihin kappaleisiin mainioita bridgejä tai c-osia; nyt kokonaisuudesta tulee vähän viimeistelemätön vaikutelma, vaikka tekijät ovat todennäköisesti vain pyrkineet lisäämään hitusen kunnianhimoista "epäkaupallisuutta" tarttuvien pop-rallatusten jatkeeksi.
Kaksiminuuttisen Nervous-tunnelmoinnin kolmanneksi tekijäksi on kreditoitu albumin salaperäinen tuottaja Toy. Toy tuotti vuosituhannen vaiheessa muutamia trance- ja synapop-levyjä, mutta en löytänyt hänestä mitään muuta informaatiota.
Seuraava raita Love Me Madly? oli tarkoitus julkaista albumin toisena singlenä, mutta Papillon meni konkurssiin pian pitkäsoiton julkaisun jälkeen. Hyväsoundinen live-esitys on taltioitu Brighton Domessa joulukuussa 2003. Se julkaistiin yhtyeen Live at The Dome -DVD:llä seuraavana vuonna ja samannimisellä audiolivetuplalla vuonna 2005.
Shameless napsuu kivasti. Vähän depechemodemaisen biisin tuotantoarvot ovat korkealla ja kohdillaan.
Samaa voi sanoa myös seuraavasta välikkeestä, mitä ei ole 122.3 BPM kummemmin vaivauduttu nimeämään.
Seuraavaa lauluraitaa Never Give Your Heart ei youtubesta löydy alkuperäisenä, vain JP 2005 Remix. Vuodesta 1980 Oakeyn rinnalla laulaneiden Joanne Catherallin ja Susan Ann Sulleyn liidaama albumiversio on ihan söpö, mutta vähän pliisu ja persoonaton biisi.
Minuutin mittainen Ran livahtaa ohi muistijälkiä jättämättä.
Kun aikalaisten nostalgialaput riisuu korviltaan, The Snake kuulostaa kasarin sijaan 90-lukulaiselta tuotteelta, missä hi-tech ja psykedeelinen big beat kuplivat.
Ringinglow on selkeästi outro edelliseen The Snake -kappaleeseen.
Liar on mainio yhdistelmä klassista Human League -synapoppia ja hapokkaampaa kuplintaa. Vauhdikas ja tarttuva biisi on albumin parhaimpia kappaleita.
Suttonin yksinään kirjoittama Lament ei ole hassumpi biisinaihio.
Reflections on todella mainio helmi, Oakeyn yhdessä toisen maineikkaan sheffieldiläisbändin, The Comsat Angelsin nokkamies Stephen Fellowsin kanssa säveltämä kappale.
Oakeyn yksinään säveltämässä Brutessa on 70-luvun lopun Human League -retrohenkeä. Tämä on albumin parhaita, ellei paras instrumentaali.
Niin ikään Oakeyn yksinään väsäämä Sin City muistuttaa Credon simppeleitä kappaleita. Se on ei-ikimuistoinen täytebiisi, millä on kiva sarjakuvasta muistuttava nimi ja mukavia synaefektejä
Suttonin väsäämässä Releasessa on kivoja aineksia, mitä olisi voinut kehitellä pitemmällekin.
You'll Be Sorry on valitettavan osuva päätösbiisi hajanaiselle albumille. Pahoillaan saavat ollakin ne Human League -osa-aikadiggarit, kutka jättävät Secrets-cd:n turhaan lojumaan kirpparin hyllylle. Oman kappaleeni ostin kahdella eurolla, eikä vähän suurempi satsauskaan olisi ollut mitenkään paha.
Hollantilainen tuottaja Michiel Van Bokhorst teki kappaleesta Love Me Madly remiksauksen, mikä sai hyvän vastaanoton Benelux-maiden tiskijukkien keskuudessa. Kahden vuoden kissanhännänvedon jälkeen Van Bokhorst sai Chrysalis-yhtiöltä luvan julkaista 12" ja cd-maxi omalla Nukove-merkillään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti