Koko 80-luvun eri tuottajien kanssa työskennellyt ja erilaisten musiikkityylien välillä risteillyt laulajatar ajautui 90-luvun alussa kaupalliseen aallonpohjaansa. Mistaken Identity -albumi ja siltä irroitetut singlet saivat enää vaivoin minkäänlaisia listasijoituksia.
Tähän oli monia syitä. A) Donna Summerin vaalea peruukki harhautti fanit oikeasti. B) Summer oli huippukautenaan leimautunut 70-lukulaiseksi discoartistiksi, eikä Moroder-disco tai edes hi-NRG ollut erityisen kovassa huudossa C) edes seksuaalisten vähemmistöjen keskuudessa, joita uskoon tullut homoikoni oli arvostellut julkisuudessa. D) Britanniassa ja Euroopassa tulosta tuottanut yhteistyö Stock-Aitken-Waterman -tuottajatrion kanssa jäi yhteen albumiin. SAW:n laulajattarelle tekemän jatkosinglen Happenin' All Over Again (1990) levytti Lonnie Gordon, ja nousi sillä brittilistan neljänneksi.
E) Suurimmaksi virheeksi osoittautui uuden yleisön hakeminen R&B-puolelta. Siinä jäätiin pahasti jalkoihin. Aivan 90-luvun alussa urban soul, swingbeat, new jack swing, street soul tms. kaikkine rapilla ja housella maustettuine variaatioineen oli varmaan levytetyin musiikin alue. Seurasin genreä tuolloin melko aktiivisesti Soul Express- Blues & Soul- ja Billboard -lehtien sekä MTV:n kautta. Hankin levyjä mihin rahkeeni riittivät. En tätä. Donna oli ns. ulkona. Tämän poimin vasta muutama vuosi sitten.
Donna Summer nousee tyyppinä ja laulajana tyypillisen R&B-tähdenlennon yläpuolelle. Mikäli noin yleensä pidät Donnan äänestä ja laulutyylistä, kannattaa albumiin ainakin tutustua oheisten näytteiden perusteella. Levy löytynee kirpputoreilta edelleen noin kahden euron kokonaisedulliseen hintaan.
Mistaken Identityn materiaalista vastasi laulajattaren itsensä kanssa tuottaja Keith Diamond, joka oli tuottanut Billy Oceanille pari rytmisesti kiintoisaa hittiä. Myös Diamond pyrki ajanmukaistamaan omaa soundiaan swingbeat-muodin mukaiseksi, mutta albumin nakuttavan avaussinglen Work That Magic voisi hyvin kuvitella myös Oceanin laulamaksi. Ei hassumpaa.
Ohessa Summer vierailee tv-studiossa promoamassa tuoretta singleään. CD-single nousi Britannian tilastoissa ei-niin-mairittelevalle 74. sijalle, vaikka mukaan oli täkyksi pakattu vanhoja hittejä: Stock-Aitken-Watermanin This Time I Know It's For Real (1989), Brenda Russellin Dinner With Gershwin (1987) ja Quincy Jonesin tuottama Jon & Vangelis -cover State Of Independence (1982).
Amerikkalaiseen makuun iski varmaan paremmin swingbeat-rytminen When Love Cries, joka nousi R&B-singlelistan 18. sijalle. USA:n pop-singlelistalla oli tyytyminen 77. sijaan.
Albumin avausraita Get Ethnic muistuttaa rytmeiltään ja varsinkin kitaraiskujensa takia aika paljon C+C Music Factoryn hittejä.
C+C Music Factory tulee mieleen myös kakkosraita Body Talkin taustamurinasta. Miksei myös Jimmy Jamin ja Terry Lewisin tuottama Janet Jackson, tai Paula Abdul, jotka Donna laulajana päihittää maanantaisuorituksellaankin.
Tyylit vaihtuvat. Mikä vielä eilen kuulosti väsyneeltä ja kuluneelta, saattaakin juuri nyt olla pirteää ja ajanmukaista, ja päinvastoin. Äskeinen biisi saattaisi istua vaikkapa Shine 2009:n materiaalin seuraan mukavasti. Heaven's Just A Whisper Away taas on ajaton soulballadi - kenties Mistaken Identity -albumin tunnetuin biisi. Tästä voi kiittää quiet storm -laulajatar Regina Belleä, joka coveroi kappaleen kaksi vuotta myöhemmin hyvin menestyneelle albumilleen Passion.
Oheinen singback-esitys on Britannian neloskanavan ohjelmasta The Word.
Cry Of A Waking Heartin säveltäjä on Bruce Woolley. Mies "tunnetaan" yhtenä Bugglesin Video Killed The Radio Star -hitin tekijänä (ja biisin alkuperäisenä esittäjänä Camera Club -bändinsä kanssa) sekä Grace Jonesin Slave To The Rhythm -albumin tärkeänä taustavaikuttajana.
Biisissä on kiehtova melodia ja tuotantokin mukavasti ajaton. Kappale kuuluu ehdottomasti albumin parhaaseen kastiin.
Seuraava Friends Unknown edustaa kaikkein geneerisintä ja rasittavinta balladiosastoa.
Albumiversiota mieluummin kuuntelee ja katselee ruttuista VHS-nauhakuvaa Hollannin tv:stä. Taustalla on oikea livebändi rumpaleineen, joka sattuneesta syystä ei paljon pääse tässä biisissä revittelemään.
Fred Astaire -kappaleen mieleenpainuvin juttu taitaa olla intron sovitus, mikä noudattelee Donnan ja Barbra Streisandin No More Tears -hitin (1979) kaavaa. Itse biisi on sitten varsinainen antikliimaksi.
Lukihäiriöinen Save A Little Prayer ei ole SE Say A Little Prayer, mistä Bomb The Bass teki definitiivisen version vuonna 1988. Valitettavan yhdentekevää.
Nimikappaleella on normaalisti jotain erityistä merkitystä. Nyt on tuotantotiimiltä jäänyt biisistä pihvi pois ja sävelmä säveltämättä.
What Is It You Want julkaistiin myös USA:ssa ja Euroopassa When Love Cries -singlen b-puolella. Kappale on Mel & Kim -tyylinen säksätys, missä vanha Frank Sinatran ja Dean Martinin levyttämä Irving Taylorin Everybody Loves Somebody -värssy väännetään muotoon "everybody WANTS somebody sometimes".
Albumin kolmas balladi on rauhanjulistus, mikä starttaa idearikkaasti sodan äänillä. Omaperäisyyden multihuipentumasta tulee kovasti mieleen We Are The World.
Mistaken Identity osoittautuu jälkikäteenkin tarkasteltuna hutilaukaukseksi, eikä USA:n R&B-albumilistan 97. sijaa tarvitse hämmästellä. Laulajattaren identiteetti oli todellakin hukassa. Pari-kolme kivaa biisiä albumilta löytyy, ja hankinta on jokaisen Donna Summer -fanin omalla vastuulla.
Huikean flopin jälkeen Summerin uutta ei-jouluista studiomateriaalia saatiin odottaa aina vuoden 2008 Crayons -comebacklevyyn saakka. Tuottaja Keith Diamond ei saanut uraansa nousuun. Hän kuoli sydänkohtaukseen tammikuussa 1997.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti