maanantai 29. elokuuta 2011

Army Of Lovers: Massive Luxury Overdose (1991)


Skandinavian vanhimmassa kylpyläkaupungissa Medevissä vuonna 1961 syntynyt filosofi ja kirjailija Alexander Bard on kansainvälisesti menestyneimpiä ruotsalaisia poplauluntekijöitä. Harvemmin hänen nimensä kuitenkaan tohditaan mainita mainstream-menestykseen yltäneiden Abban Benny Anderssonin ja Björn Ulvaeusin tai Roxetten Per Gesslen seurassa. Bardin musiikki ja hahmo herättävät aivan liikaa ristiriitaisia tunteita.

Lukion jälkeen Bard opiskeli USA:ssa ja Amsterdamissa, missä kertomansa mukaan hankki lisätienestejä prostituoituna. Palattuaan Ruotsiin Bard opiskeli kauppakorkeakoulussa, mutta oli kiinnostunut myös filosofiasta ja sosiologiasta. Valmistuttuaan hän on julkaissut useita teoksia, mitkä ovat käsitelleet ns. interaktiivisen vallankumouksen yhteiskunnallisia vaikutuksia, ja myös luennoinut samasta aiheesta. Bard on aktiivisesti mukana puoluepolitiikassa, ja ajanut seksuaalisten vähemmistöjen aseman parantamista ja mietojen huumeiden vapauttamista.

Näppituntumalta musiikkiblogeissa ei paljon käsitellä Bardin musiikkia. En keksi mitään syytä, miksei trendi- ja genrevapaa Levykeidas voisi tarttua aiheeseen. Eurodance-roskan tekijäksi leimatulla Bardilla on pettämätön pop-vainu, ja hänellä on silmää kitschille ja campille. Jos Bard ottikin alussa paljon vaikutteita muilta artisteilta, ovat myöhemmin mm. Madonna (jonka tarjoaman levytyssopimuksen Bard hylkäsi) ja paljon myöhemmin Lady Gaga olleet silmä ja korva tarkkana.

Bard on mielenkiintoinen hahmo, sillä mies on aina nuuskinut häpeilemättömästi vallitsevia dance-virtauksia, ja löytänyt musiikilleen uusia väyliä. Kaikkein lähimpänä lopullista kansainvälistä läpimurtoa jonkinlaiseksi Ruotsin Dave Stewartiksi Bard oli tällä Army Of Lovers -trion kakkosalbumilla Massive Luxury Overdose.

Kahdeksankymmentäluvulla naiseksi pukeutunut Bard lauloi mikkihiirivokaaleitaan disco-/hi-NRG -kokoonpano Barbiessa. Vuonna 1985 ilmestynyt LP on camp-kuriositeetti, jota ei voi suositella musiikillisten arvojen perusteella. Seuraavana vuonna Barbien taustalaulajiksi liittyivät Pariisissa syntynyt algerianjuutalainen Farouk (Jean-Pierre Barda) ja puoliksi nigerialainen valokuvamalli Katanga (La Camilla Henemark).

Barbien pohjalta perustettiin vuonna 1987 trio, jonka kaksi muuta jäsentä olivat laulavan ohjelmoija Bardin lisäksi laulava "rumpali" Barda ja laulava "basisti" Henemark. Massive Luxury Overdose -albumin on tuottanut Army Of Loversin näkymätön neljäs jäsen lauluntekijä-tuottaja Anders Wollbeck yhdessä Bardin kanssa. Vaativammista naisvokaaliosuuksista vastaa mm. Titiyon esikoislevyllä vieraillut Katarina Wilczewski.

Trion ja Wollbeckin nimiin kreditoitu avausraita We Stand United on silkkaa Nile Rodgers & Bernard Edwards -discofunkia. Naisten ja miesten yhdessä napakasti laulama melodinen pastissi olisi ollut kuin kotonaan Chicin Real People -albumilla (1980); vain Bardan hönkäilemät ranskankieliset riimit erottavat kappaleen aidosta asiasta.



Massive Luxury Overdosen ensimmäinen singlelohkaisu, kristinuskolle naurava Bardin, Wollbeckin ja Bardan Crucified lienee edelleen trion tunnetuin kappale. Bardan puhelaulama biisi oli listaykkönen Belgiassa ja dancelistan kuudes USA:ssa. Toinen julkaisuyrittämä toi singlelle bändin korkeimman listasijoituksen Britanniassa.

Interwebistä löytyvien tietojen mukaan single olisi ollut ykkönen myös Suomessa, mutta Timo Pennasen yleensä luotettava listakirja ei noteeraa singlelle listasijoitusta lainkaan.

Ruotsin kuningasta Kaarle XIV Kustaata muistuttavaan muotokuvaan zoomataan videolla kohdassa 2:22. Tämä todennäköisesti inspiroi hänen majesteettiaan hakeutumaan myöhemmin sensaatiolehdistössä raportoituun lähikontaktiin La Camillan kanssa.



La Camillan puhelaulaman Candyman Messiah -singlelohkaisun aikaan diiva oli jo eronnut bändistä. Synapopbiisissä on muistumia ainakin Talk Talkin Life's What You Make It -biisistä ja The Flying Lizardsin Money-kilkutuksesta.

Promovideolla La Camillan tilalle katseenvangitsijaksi on tullut Michaela Dornonville de La Cour. Kokeilin katsella videota 3D-lasien kanssa, mutta kuvan utuisuus ei valitettavasti niillä parane.

Videon alussa nähdään yhtyeen jäsenet Bard ja Barda "nykyaikana" Malesiassa. Pätkä on todennäköisesti peräisin vuonna 2005 julkaistulta Hurrah Hurrah Apocalypse – The Definitive Video Collection -DVD:ltä.



Bardin ja Wollbeckin säveltämä, Bardin itsensä hyräilemä, hiukan Pet Shop Boysia muistuttava albumin toinen single Obsession nousi meikäläisen singlelistan viidenneksi vuoden 1991 lopulla. USA:n dancelistalla irtosi vakuuttava 11. sija, ja ympäri Eurooppaa mukavia listasijoituksia.



Bardin, Wollbeckin ja Bardan house-vaikutteista biisiä I Cross The Rubicon ei löydy Youtubesta. Sen vahvoista naisvokaaleista vastaa vierailija Annette Lindwall.

Supernatural-kappale julkaistiin ensimmäistä kertaa jo yhtyeen debyyttialbumilla Disco Extravaganza. Massive Luxury Overdosen 1991 Remixiä ei Youtubesta löydy, mutta se ei mielestäni tästä Ruotsin televisiossa vuonna 1990 esitetystä versiosta paljon eroa. Trion jäsenet vuorottelevat laulussa, ja taustoja vahvistaa The Army Tabernacle Choir.



Myös Ride The Bullet julkaistiin jo edellisellä albumilla ja lohkaistiin singleksi ensimmäisen kerran vuonna 1990. Katsotaan La Camillan performanssin takia ensin discobiisin originaaliversio.



Uusi Ride The Bullet 1991 Remix -versio aloittaa Massive Luxury Overdosen b-puolen. Biisin toisen singlejulkaisun ja Michaelan jäsenyyden johdosta kappaleesta tehtiin uusi promovideo. Katarina Wilczewski on merkitty vierailevaksi päävokalistiksi. Single nousi Suomen listan kuudenneksi.



Bardin laulamaa Say Goodbye To Babylon -biisiä ei löydy Youtubesta. Musiikillisesti biisi muistuttaa Obsession -biisiä, mutta Wilczewskin vahvat taustavokaalit tuovat kappaleeseen lisäsäväystä. Zarahustralaisuuteen vuonna 1983 tutustunut Bard liittyi persialaisen uskonnon harjoittajaksi virallisessa seremoniassa vuonna 1997.

La Camillan puhelaulama Flying High on hyvin erikoinen Army Of Lovers -biisi. Kuten edelliseen biisiin, ei tähänkään ole liimattu päälle mitään humoristista elementtiä. Kappaleen lievästi techno-vaikutteiset taustat ja Wollbeckin syntovox-vokaalit yhdistettynä Wilczewskin leijuvaan lauluun tekevät kappaleesta tyylikkäästi ajattoman kokeilun.



Walking With A Zombie on omituinen kappale, missä tyyliteltyjen New Orleans -haitarien, voodookuoron manauksen, Dire Straits -kitaroinnin ja korkealta kulkevan efektoidun laulun taustalta erottuu zombieiden uhrien lähinnä koomisilta kuulostavia kauhunhuutoja.



Yhtyeen nimiraita My Army Of Lovers on La Camillan puhelaulama, albumin kolmas jo Disco Extravaganzalta löytynyt biisi. Kun Massive Luxury Overdose julkaistiin seuraavana vuonna USA:ssa, tämä ja Supernatural jätettiin pois ja tilalle otettiin neljä kokonaan uutta biisiä.



USA:n lopullinen valloitus kariutui, kun yhtyeen kolmatta albumia The Gods of Earth and Heaven (1993) ei julkaistu maassa lainkaan sen provokatiivisten sanoitusten takia. Rohkeat promovideot juuttuivat sensorien hampaisiin. Samana vuonna Army Of Loversista tuli nelijäseninen, kun Dominika Peczynski liittyi yhtyeeseen.

Dornoville de la Cour lähti kahta vuotta myöhemmin ja Henemark liittyi takaisin yhtyeeseen. Bändi laitettiin jäihin seuraavana vuonna, kun Bard ja Wollbeck perustivat Mattias Lindblomin kanssa Vacuum-trion. Bard erosi Vacuumista kahden albumin jälkeen ja ryhtyi Alcazarin tuottajaksi.

Army Of Lovers palasi vuosituhannen vaihteessa lyhyen comebackin ajaksi, mutta sittemmin Bard on jatkanut musiikillista uraansa yhtyeissä BWO (Bodies Without Organs) ja tällä hetkellä Gravitonas.



La Camilla ja Dominika ovat perustaneet Miss Ingan kanssa trion, jonka ensimmäinen julkaisu on nimeltään Limelight.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti