tiistai 30. maaliskuuta 2010

The Hives: Veni Vidi Vicious (2000)


Vuosituhannen vaihteessa elettiin vahvasti garagerockin renesanssia, ja sen seurauksena ruotsalaisesta Fagersta-nimisestä rautatieristeyksestä kotoisin olevasta punk-yhtyeestä The Hives tuli yksi vuosien 2001 - 2003 pop-musiikin kuumimmista nimistä.

Hivesin legenda sai alkunsa, kun pop-svengali Randy Fitzsimmons päätti koota garagerock-yhtyeen vuonna 1993. Bändin biiseistä vastaavaa manageri Fitzsimmonsia pidetään yleisesti keksittynä henkilönä ja kitaristi Nicholaus Arsonin salanimenä, mutta bändi itse on pitänyt tiukasti kiinni tarinasta.

Bändin toisen pitkäsoittolevyn, Burning Heart -punkmerkillä julkaistun Veni Vidi Vicious -albumin singlelohkaisut Main Offender ja varsinkin Hate To Say I Told You So herättivät entisen Creation-levymoguli Alan McGeen kiinnostuksen. Mies julkaisi uudella Poptones-levymerkillään Hivesin parhaista paloista kokoelman Your New Favourite Band, mikä löi bändin läpi Britanniassa vuonna 2001.

Bändin pimeimpänä kaamosaikana turkulaiselle Säätämö-klubille tekemästä keikasta kirjoitti NME ison sensaationkäryisen reportaasin, minkä myötä meikäläisenkin kuunaama sai loistaa muun klubiyleisön joukossa brittiläisen pop-raamatun sivulla.

Veni Vidi Vicious- ja Your New Favourite Band -levyjen pohjalta yhtye aloitti erittäin ahkeran keikkailun, ja Veni Vidi Vicious sai laajamittaisen uusintajulkaisun USA:ssa 2002, kaksi vuotta ensimmäisen jälkeen. Albumin kolmannella singlelohkaisulla Die, All Right! pilailtiin sielun myymisestä isolle yhtiölle. Hives tekikin ison sopimuksen Universal-yhtiön kanssa, ja riitautui Burning Heartin kanssa, sillä sen mielestä Hives olisi ollut yhtiölle velkaa vielä yhden levyn.

Veni Vidi Vicious on Levykeidas-blogin käsittelemistä albumeista tähän asti kenties arvostetuin. Se mahtui Rolling Stone -lehden vuosikymmenen parhaiden levyjen listalle, ja olisi ilman Your New Favourite Band -kokoelman julkaisua todennäköisesti menestynyt paremmin Britannian lehtien vastaavissa äänestyksissä. Hivesin tiimalasissa hiekka on kuitenkin valunut tiuhaan tahtiin - bändin välittömästi tunnistettavan tyylin novelty-arvo oli nopeasti käytetty - eikä Hives kyennyt aivan kurottamaansa läpimurtoon myöhemmillä levyillään.

Albumi on mahtava, tiukasti kontrolloitu rokkiräjähdys. Esikoislevyn paikoin hallitsematon räkäisyys ja ylinopeudella kaahailu on suitsittu pois. Rumpali Chris Dangerousin jokainen isku, kitaristien jokainen riffi ja ilmiömäisen vokalisti Howlin' Pelle Almqvistin jokainen kiekaisu ja ulvahdus on paikoillaan ja tarkoin harkittu. Tässä levyn neljäs single, Supply And Demand MTV-studiolivenä.

Singlejen ohella tasokkaasta kokonaisuudesta erottuu Outsmarted, joka on tässä livenä vuoden 2001 Hultsfred-festivaaleilta. Hyvä, normaalista Hives-kaahauksesta poikkeava cover-versio Jerry Butlerin vuonna 1961 levyttämästä soul-hitistä Find Another Girl on piste i:n ja kirsikka kermaisen tortun päällä.

Viidettä ihan uutta Hives-albumia muuten ennustetaan tälle vuodelle, mutta julkaisuaikataulut tunnetusti elävät.

1 kommentti:

  1. Bändi oli jäänyt minulta jostain syystä ihan pimentoon. Tiukkaa räimettä. Kiitoksia vinkistä.

    VastaaPoista