Toissapäivänä Levyhylly-blogissa käsiteltiin vasemman laidan artisteja. Umeålaisen hardcore-yhtye Refusedin ex-vokalisti Dennis Lyxzénin perustama The (International) Noise Conspiracy oli ainakin vuosituhannen vaihteessa malliesimerkki pop-yhtyeestä, joka yhdisti musiikin ja politiikan.
(I)NC vastusti jyrkästi kapitalismia ja uusliberalismia, ja pyrki käyttämään kapitalistista populaarikulttuuria järjestelmän itsensä horjuttamiseen. Bändin sanoituksissa ja levynkansista löytyvässä lisämateriaalissa lainattiin 1950-luvulla Ranskassa syntyneen radikaalimarxilaisen ja avantgardistisen situationistiliikkeen kirjoituksia.
Musiikillisesti (I)NC oli paljon velkaa 1960-luvun brittiläisten The Kinksin ja The Whon rhythm & bluesille ja bändien amerikkalaisille garagerock -vastineille. Yhtyeen vauhdikas, räkäinen, melodinen ja sielukas tyyli ammensi vaikutteita sekä vanhasta soulista että punkista. Se ei ollut kaukana Elvis Costellon Pump It Up -biisin vihaisesta 1970-luvun lopun new wavesta mutta ei myöskään aikalaisbändi The Hivesin pidättelemättömästä garagepunk -hurjuudesta. Ja juuri kun olin kuvitellut rock 'n' rollin lopullisesti kesyyntyneen ja menettäneen mojonsa, tulivat sekä (I)NC että The Hives tutuiksi Miettisen legendaarisen Räkärodeo-radioshown kautta.
Dennis Lyxzénin ja Separation-kitaristi Lars Strömbergin perustama (I)NC pohjautui 1960-lukulaisen protestilaulaja Phil Ochsin kuningasidealle: täydellinen rockbändi yhdistäisi Elviksen ja t-paitojen kestoikoni Che Guevaran. (I)NC:n tapauksessa Presleyn tyyli ja soundi vain korvattiin Costellolla. Alkuperäisviisikon täydensivät basisti Inge "Inge Ansvar" Johansson The Female Anchor of Sade- ja Knugen Faller -yhtyeistä sekä urkuri Sara Almgren ja rumpali Ludwig Dahlberg Saidiwas-bändistä.
Bändin vuoden 1999 raakilemainen esikoisalbumi The First Conspiracy oli oikeastaan kokoelmalevy viidestä eri pikkumerkeillä julkaistusta seiskatuumaisesta. Tärkeintä on, että pitkäsoitto poiki sopimuksen Burning Heart -punk-levymerkin kanssa, ja yhtye onnistui saamaan ensimmäisen varsinaisen albumikokonaisuutensa Survival Sicknessin jakeluun Epitaph-merkin kautta myös USA:ssa.
Survival Sickness on säilyttänyt asemansa (International) Noise Conspiracyn ehkä parhaana albumina. Se on sielukas, huippuenerginen ja edelleen tuore - Lyxzén itse on kuvaillut musiikkia "The Hivesin kaltaiseksi, mutta kommunistisilla sanoituksilla". Jenkkimarkkinoita varten kuvattiin promovideo porvarillisen kulttuurin murskaamisesta kertovasta singlelohkaisusta Smash It Up. Myös biisi The Reproduction Of Death julkaistiin singlenä ja videona vuoden 2001 puolella. Tämän linkin lopusta löytyy biisin liveversio Floridan West Palm Beachilta samalta vuodelta. Linkin aloittava biisi on Waiting For Salvation, joka julkaistiin kaksi vuotta myöhemmin Bigger Cages, Longer Chains EP:llä.
Survival Sicknessin singlelohkaisujakin parempi biisi on mielestäni intohimoinen Only Lovers Left Alive -rakkauslaulu. Albumin päättävän Ready Steady Go!-jamin liveversio todistaa edelleen (I)NC:n tiukasta livekunnosta vuonna 2001.
Koko albumi ei suinkaan ole suoraa paahtoa. Nimikappale (I've Got) Survival Sickness muistuttaa sävykkyydessään 22-Pistepirkkoja. Vinyylin a-puoli päättyy ja b-puoli alkaa pulputtavalla The Clashmaisella instrumentaalidubilla Intermission. Levollisesti keinahteleva Will It Ever Be Quiet? haikailee sivilisaatiomme kulutuskulttuurin läpitunkevaa taustameteliä edeltänyttä aikaa.
Vuosi Survival Sicknessin jälkeen brittiläinen Manic Street Preachers matkusti Kuubaan Fidel Castron vieraaksi. Kotomaan underground-piireissä nousi kovalla tohinalla myös radikaalia yhteiskunnallisuutta ja punkrockia yhdistänyt, ainakin omasta mielestään väärin ymmärretty; joka tapauksessa mielestäni suotta aliarvostettu Turun Romantiikka -yhtye. Myös TR pukeutui yhdenmukaisiin asuihin ja siinäkin oli naisjäsen.
(I)NC saapui keikalle kotikaupunkini Klubille pahasti myöhässä. Pari vuotta sitten näkemäni leipiintynyt hard rock -yhtye oli valovuosien päässä vuosituhannen alussa todistamastani pääni räjäyttäneestä (International) Noise Conspiracy -keikasta, joka oli tuonut mieleeni muiden muassa The Lords Of The New Churchin.
Näin vuosia sitten Turun Romantiikan Tavastialla lämppäämässä.. jotain bändiä. Bassoa soitti sellainen lyhyt kaljupäinen lepakko. Itseasiassa soitti oikein hyvin. Mieleen jäi myös komeat kitaroinnit ja stemmalaulut.
VastaaPoistaPettymys olikin suuri, kun vähän aikaa sitten kuuntelin yhtyeen uutta materiaalia. Sota- tai vallankumousväsymystä tälläkin bändillä.